Эхо

Kaiku

 

Henkilöt:

Andrei — sotavanki, 25-vuotias mies

Vaska (Näppy) — sotavanki, 25-vuotias mies

Luukka — sotavanki, 45-vuotias mies

Sulo — maatilan isäntä.

Venla — isännän vaimo.

Katri — isännän tytär.

Miira — isännän miniä, vanhemman pojan leski.

Leo — isännän nuorempi poika, SS-rykmentin aliupseeri.

Unto — vanha ukko, Venlan isä.

Toivo — naapurimies.

Leila — naapurinainen.

Tapahtuu Suomessa, syrjäisellä maatilalla vuoden 1944 kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana.

Kirjoittajalta:

Kun paljon sotavangeiksi joutuneita puna-armeijalaisia oli kuollut nälkään ja tauteihin suomalaisilla sotavankileireillä, antoi Suomen hallitus vuodesta 1942 luvan sijoittaa osa neuvostovangeista maatiloille työhön. Valtio peri pientä korvausta orjatyön käytöstä maanviljelijöiltä.

 

ENISIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kuvaelma

Luukka ja Andrei ovat työn kimpussa. Vaska kujeilee joutilaana. Hän tanssiskelee lyhde sylissään. Suomalaiset naiset nauravat hänen kujeilulleen.

ANDREI. Hei, alokas, riittää jo pelleily!

VASKA. Olen tupakkatauolla.

ANDREI. Taidat olla ikäsi tupakkatauolla.

VASKA. Ja sinä revit mielelläsi persettä suomalaisten hyväksi. Niinhän se on? Minusta on paskamaista raataa viholliselle!

ANDREI. Onko syöminenkin paskamaista sinusta?

VASKA. Ansaitsen rehellisesti oman annokseni. Enkä työnnä aisaa muita edelle.

ANDREI. Olet paskamies, Näppy. Kuinka moinen rosvo otettiinkin Puna-armeijaan.

VASKA. Äiti-Synnyinmaa pyysi poikansa puolesta.

ANDREI. Kuka pyysi puolestasi, kun näpistelit rahaa taskuista?

Vаska laulaa.

ANDREI. Riittää jo railatus!

VASKA. Kävin linnareissuni Synnyinmaassa. Ne ketkä täällä vihollisen persettä nuolevat, saavat sitten maistaa linnalatkua kyllikseen!

Andrei tulee Vaskan viereen ja työntää hänet maahan.

VASKA. Tule vaan lähemmälle, stahanovilainen, anna kun puhkaisen naskalilla kulakkimaksasi.

Luukka puuttuu tapahtuvaan ja erottaa tappelijat. Hän ottaa naskalin pois Vaskalta.

LUUKKA. Isäntä on tulossa. Lähde jo, Näppy, muuten jäämme taas nälkäisiksi. Painu pellolle! Painu heti paikalla!

VASKA: Hyvä, hyvä, älä räyhää. Anna naskali takaisin.

LUUKKA. Painu hiiteen!

Vaska luikkii pensaikkoon.

ANDREI. Onko isäntä tulossa?

LUUKKA. Ei ole. Pelottelin häntä. Minkä takia riitelitte?

ANDREI. En tahdo tehdä hänen töitään.

LUUKKA. On kyllä lurjus.

ANDREI. Tiedät etten osaa laiskotella. Maa on maata kaikkialla.

LUUKKA. Tiedän...

ANDREI. Ja hän sen kun näpistelee... Joudumme kuseeseen hänen takiaan. Löisin hänet hengiltään!

LUUKKA. Moni muukin löisi mielellään. Kyllä hän tottuu oloihin viikon päästä.

ANDREI. Sääli kun Nikolai kuoli. Kunnon mies olikin. Samoin sinä. Mutta tämä...

LUUKKA. Pyydä sitten vaikka heimopataljoonaan, kun on kovin paha olla.

ANDREI. Lasketko leikkiä?

PAUSSI

LUUKKA. Leikkiä tietysti. Mitä suomalaiset kertoivat?

ANDREI. Suuri juhla on tulossa. Juhannus. Sitä kutsuttiin Iivanan päiväksi kotikylässämme.

LUUKKA. Oikein sanoen se on Johannes Kastajan päivä.

ANDREI. Juuri. Kun muut ovat juhlissa, Katri saattaa minut metsänvartijan mökille. Hän kuuntelee Moskovan radiota öisin. Hän on punaisia, jotka yrittivät vallankumousta täällä.

LUUKKA. Varo, Andrei. Hehän ampuvat sinut, jos joudut kiinni.

ANDREI. Katri ei petä minua.

LUUKKA. Olet näköjään varma omasta Katristasi.

ANDREI. Miksi näin omastani..?

LUUKKA. Olet nuori, Andrei, liian nuori vielä... Älä tee tyhmyyksiä.

ANDREI. Enhän ole hölmö.

LUUKKA. Hölmö. Kerrassaan hölmö.

PAUSSI

ANDREI. Oletko huomannut, miten suomalaisten käytös on muuttunut?

LUUKKA. He ovat vain tottuneet meihin.

ANDREI. Ei. Se on muuta. He tietävät että olemme voittamassa, että saksalaiset ovat tiukoilla nykyään. Puna-armeija sotii hyvin.

LUUKKA. Toiset sotivat ja toiset raatavat täällä vihollisen sotamiesten hyväksi. Vaska ei suotta vimmastele...

ANDREI. Taas sitä samaa!

LUUKKA. Lähden jo... Pitää panna heinät pielekseen. Ole vain varovainen.

ANDREI. Hyvä. Käyn juomassa vettä.

LUUKKA. Vettäkö?.. Lehmä taitaa odotella sinua pensaikossa.

Luukka poistuu paikalta ja Katri tulee näkyviin.

KATRI. Voi mikä helle! Meillä ei ole ikinä ollut yhtä kuumaa! Olen tukahtua...

ANDREI. Sinäkö se? Keskellä kirkasta päivää?!

KATRI. Juoksin tuon metsän kautta, ettei kukaan olisi huomannut. Tuossa on maitoruukku. Laita se sitten vanhaan kätköön, männyn alle pellolla.

ANDREI. Hyvä. Taidat olla huolestunut.

KATRI. Isä on lähdössä kaupunkiin. Leo-veljeni pääsee sotilassairaalasta. Kotiin.

ANDREI. Vai että...

KATRI. Veljeni tulee pian...

ANDREI. Tulkoon, mitäs siinä?

KATRI. Etkö muka ymmärrä, mitä se tietää?

ANDREI. Tänne tulee yksi sotilas lisää.

KATRI. Jos hän saa tietää meistä... Hän on sellainen... Hän on...

ANDREI. Kukaan ei saa tietää.

KATRI. Eivät kaikki miehet ole yhtä tyhmiä kuin sinä olet.

ANDREI. Olenko tyhmä, kun...

Katri peittää kämmenellään Andrein suun.

KATRI. Hiljaa! Hiljaa!

ANDREI. Eihän täällä ketään...

KATRI. Oletko sokea, kun et huomaa mitään...

ANDREI. Muistatko metsänvartijasta, Katri?

KATRI. Muistan.

ANDREI. Onko hän luotettava mies?

KATRI. On.

ANDREI. Kunhan saisin kuulla, mitä tapahtuu rintamalla, missä meikäläiset lyövät saksalaisia nykyään. Onko voitto jo pian?

PAUSSI

ANDREI. Mitä nyt, Katri?

KATRI. Ajattelin vain...

ANDREI. Ymmärrä sinä, meidän voitto on tarpeen kaikille.

KATRI. Minusta on samantekevää, kuka voittaa tämän sodan.

ANDREI. Kuinka niin — samantekevää?

KATRI. En minä huoli kenestäkään!

ANDREI. Mutta jos saksalaiset voittavat, jään iäkseni orjaksi. Etkö tiedä tätä?

KATRI (Itkee) Niin jääkin. Jäät tänne, minun vierelleni. Jos teikäläiset voittavat, lähdet pois ja jätät minut... Lähdet pois!

ANDREI. Lakkaa jo! Aina vain yhtä samaa.

KATRI. Mitä muuta ajattelisin? En minä muuta ajattele. Ajattelen, ajattelen, ajattelen aina samaa! En löydä ulospääsyä!

ANDREI. Kaikki on hyvin, kunhan sota päättyy.

KATRI. En minä saata sinua minnekään. Tiedä tämä! Hukka teidät periköön!

Katri juoksee pois.

 

Toinen kuvaelma

Isännän talossa. Sulo on lähdössä matkalle poikaa kotiin hakemaan.

TOIVO. Minkäikäinen se teidän Leo onkaan? Kolmekymmentäkaksivuotias, vai?

SULO. Hän on kolmekymmentä.

TOIVO. Pääseekö hän kotiin kokonaan sen haavoittumisensa takia?

SULO. Pääsee kokonaan.

TOIVO. Vaimoni veljeltä leikattiin käsi poikki. Hän on Helsingin merimiessairaalassa. En vain tiedä, leikattiinko oikea vai vasen käsi...

VENLA. Oikea, vasen... Mitä höpertelet!

TOIVO. Onhan se helpompi, kun on oikea käsi olemassa. Helpompi hoitaa taloa. Käydä vaikka karjan perässä.

VENLA. Nyt me vanhat käymme nuorten perässä iänloppuun saakka. Miten nyt pärjäämmekin... Voi mikä hätä! Hätä — älä muuta sanokaan!

TOIVO. Se on sotaa. Sodassa on aina näin.

VENLA. Minulta ei kysytty, tarvitsenko minä tätä sotaa!

Miira ilmestyy. Hän on kovassa hiprakassa.

TOIVO. Ei se mitään. Ylipäällikkö Mannerheim varjelee meidät suomalaiset. Hän on viisaampi kuin kaikki saksalaiset yhteensä, saati kaikki ryssät. Hän istui samassa pöydässä tsaarin kanssa. Vai mitä sanoisit, Sulo?

MIIRA. Minä kyllä sanon, että Hitler on paskaläjä!

VENLA. Taasko samoja, Miira?

MIIRA. Pidä kiirettä Helsinkiin, Sulo. Akat ovat sukkelat viemään invalideja kotiin nykyään.

SULO. Olet kännissä. Mene nukkumaan. Muuten sorrut ja taas lyöt naamasi verelle.

MIIRA. Niin olenkin. Olen ryypännyt onnestani!

VENLA. Mistä onnestasi?

MIIRA. Hätä kiersi meitä meihin koskematta — se on onnea! Miksette iloitse? Sehän on onneniloa! Ettehän te lähde vainajan hakuun! Elävää miestä hakemaan! Elävää! Vähät siitä että hän on haavoittunut!

Venla vaikeroi.

MIIRA. Uskokaa — se on onnea! Se on onnea meille! Pian venäläiset kukistavat Hitlerin, ja sitten alkaa sellainen verilöyly maamme pojille, että he kadehtivat manalan pirujakin. Ja Leo on silloin kotona, kahvia hörppimässä!

VENLA. Vaikene, Miira! Pane suu kiinni!

MIIRA. Ettehän te tiedä mitään. Venäläiset ottivat vangeikseen Hitlerin ja koko hänen armeijansa. Niinpä ottivatkin!

TOIVO. Mitä, tyttö, lörpöttelet! Mitä kaskuja sepität!

MIIRA. Mitä kuulin, sitä kerronkin. Piru kun ei ole tanssikumppaneita! Sinulla on pontikkaa, Toivo. Myy pontikkapullo minulle oikein pyhän päivän kunniaksi.

VENLA. Rauhoitu jo. Painu omaan kamariisi. Mikä sellainen pyhä päivä?

MIIRA. Ota minut kyytiisi, naapuri, ja huilaamaan!

TOIVO. Minun on aika mennä. Akka jo odottaa.

MIIRA. Älä pelkää. Eihän kukaan sinua syyttele. Onhan se leskenlempi luvattua lystiä!

TOIVO. Meillä tuota noin... Vaimoni on sairastunut...

MIIRA. Oletpas vanha pölkkypää! Rintamamies palaa taloomme! Ymmärrätkö tämän?! Leo palaa kotiin elävänä! Toisin kuin oma mieheni! Kuka käski häntä kuolemaan?! Hän näet tahtoi nukahtaa kinokseen. Kuka käski häntä paleltumaan?! Leo oli aina häntä viisampi.

Venla lämäyttää Miiraa poskelle.

VENLA. Vaikene jo! Älä haasta riitaa!

SULO. Painukaa hiiteen kumpikin kunnes heitän teidät pihalle!

Naiset poistuvat.

TOIVO. Onko Hitler taas murskattu? Samoin kuin Stalingradissako? Ei voi olla totta!

SULO. Sitä en ymmärrä, miksi marskin piti kiirehtiä sen saksalaisen epäsikiön perässä. Se oli muka aseveljeyttä! Ja nyt me suomalaiset ollaan kuseessa. Ja minä luotin marskiin!

TOIVO. Puhuisit vain hiljempää. Olemme vanhoja naapureita, mutta kaikenlaista väkeä täälläkin liikuskelee... Pitikö marskin antaa suukot Stalinille?

SULO. Hän soti verisesti saksalaisia vastaan tsaarin aikoihin, ja sitten teki ystävyyttä heidän kanssaan. Ei vanhasta vihollisesta ole uudeksi ystäväksi.

TOIVO. Tätä en tiedä. Tiedän kyllä ettei sääski selviää välistä, kun kaksi lehmää tulee kylki kylkeä vastaan. Marski yrittää selvitä. Sota on hieno peli.

SULO. Painukoot kaikki roistot hiiteen — Hitlerit, Stalinit ja kaikki muut! Heidän perseensä syyhysi, ja me saamme syödä jälkisoppaa.

PAUSSI

TOIVO. Suomalaisten on vaikea selvitä. Olin tuota noin sanoa...

SULO. Puhu suu puhtaaksi. Mitä meinasit? Kerro pois.

TOIVO. Täällä meillä näet puhutaan... Jokainen isäntä saa kohdella sotavankeja niin kuin hän tykkää... Etkö ole antanut turhan suurta vapautta vangeille?

Meillä puhutaan että passaat heitä niin kuin hyviä vieraita. He ovat kuitenkin meidän sotavihollisia. Tällaista täällä meillä puhutaan.

SULO. Paskapuhetta kaikki! Täällä ei ruusuilla tanssita. Tiedät tämän itsekin. Minulla on sopimus vankileiripäällystön kanssa, samoin kuin muilla isännillä.  Olen maksanut korvausta ajoissa.

TOIVO. Poliisit kävivät pihassani pari päivää sitten. He olivat etsimässä jotain venäläisiä vakoilijoita. Heidän päällikkönsä kyseli sinustakin...

SULO. Paskat minä heistä välitän! En pelkää ketään! Ketkä nämä vangit ovat? Tavallisia sotamiehiä, ja sillä siisti! Olin itsekin ollut sotamies. Kuoppaisinko heidät elävinä maahan? He ovat samaa maalaismiestä kuin mekin — he kyntävät, kylvävät... Mitäs siinä?

TOIVO. Niinhän se on...

SULO. Ja antaa olla: koira haukkuu, tuuli kantaa.

TOIVO. Onko totta että se karjalainen mies osaa suutaroida kunnon kenkiä? Teettäisin uudet kengät akalleni.

SULO. Totta on. Tulkoon Leila huomisillalla luoksemme, niin mies ottaa mitat.

TOIVO. Entä kenelle maksan työstä? Hänelle vai sinulleko?

PAUSSI

TOIVO. Älä tuijota! Älä nyt tuijota. Ymmärsin kaiken enkä jää velkaa sinulle. Lähden jo kotiin.

SULO. Oletpas viekas kettu, Toivo! Viekas kettu! Kun poikani tulee kotiin, kutsun sinut ja akkasi juhliin. Ole hyvä, tule luoksemme ja ota pontikkaa mukaan. Miira on oikeassa: poikani on elossa, ja tätä juhlitaan!

TOIVO. Tulen, tulen ehdottomasti. Olen aina pitänyt Leostasi kuin omasta pojastani.

 

Kolmas kuvaelma

Valoisa kesäyö. Koivulehto synkän korven siimeksessä.

KATRI. Montako miestä sinä tapoit sodassa?

ANDREI. En tiedä. Kun ampuu ampumahaudasta, sitä ei tiedä, osuiko vai ei. Toista on pistintaistelussa, mutten minä ollut sellaisessa.

KATRI. Niin minä tiesinkin, ettet ole ketään tappanut.

ANDREI. Kun kolhoosilehmiä ajettiin miinakentälle, se oli helvettiä...

KATRI. Miksi karjaa ajettiin miinoille?

ANDREI. Ettei karja jäisi teikäläisten käsiin... Tällainen oli käsky.

KATRI. Meikäläisille... Juu... Ymmärsin, ymmärsin...

PAUSSI

KATRI. Kuoliko vaimosi muuten vain vai sodan takia?

ANDREI. Kun meidät tuotiin Hangon sotavankileirille, tapasin siellä maanmieheni. Hän kertoi että Nastja ja tyttäremme kuolivat kumpikin lavatautiin talvella...

KATRI. Sodan takia siis.

ANDREI. Nastja olisi nyt kaksikymmentäkaksivuotias.

KATRI. Täytän kaksikymmentä parin kuukauden päästä.

PAUSSI

KATRI. Muistatko hänet?

ANDREI. Kenet?

KATRTI. No hänet...

ANDREI. Näen häntä joskus unissa. Tytärtä en ole nähnyt. Tai näin, mutta ikään kuin sumussa. Hän välttää sitä, että katselisin häntä. Hänhän oli vajaan vuoden vanha, kun lähdin sotaan.

KATRI. Katso kuinka kauniita koivut ovat täällä. Niiden rungot ovat tasaisia, sileitä, kovin korkeita ja läpikuultavia. Ikään kuin lasista tehtyjä... Missään mualla ei ole tällaisia koivuja.

ANDREI. Kummallista. Minusta tuntuu että olisin ollut täällä aikaisemmin.

KATRI. Ne ovat jännittyneet niin kuin kanteleen kielet. Oma äänensä on jokaisella niistä. Kuuntele vain.

Katri koskettelee koivuja. Hän näyttää Andreille miten koivunrungot soivat.

ANDREI. Juuri! Mitä ihmeitä!

KATRI. Äiti puhuu että meidän isoisoisä ja isoisä lauloivat runoja täällä ennen vanhaa. Tunnethan Unto-vaarin?

ANDREI. Hänkö se kuljeskelee pikkupenkki mukanaan?

KATRI. Juu. Häntä pidetään lukon takana, kun hän lähtee kotoa eikä tunne ihmisiä. Runoja laulettiin täällä, näiden koivujen alla, juuri tällä kivellä. Tätä lehtoa kutsutaankin laululehdoksi. Oletko koskaan kuullut runonlaulantaa?

ANDREI. Monet ihmiset lauloivat runoja kotikylässämme. Tule luokseni, istu kivelle ja anna kätesi minulle.

He istuutuvat kivelle ja ottavat käsistä kiinni.

KATRI. Onpas hyvä olla! Tunnen olevani pikkutyttö! Entä sinä?

ANDREI. Tunnen olevani pikkupoika aina sinun seurassasi.

KATRI. Kuuletko koivujen laulua?

Outo kumina, joka muistuttaa urkujen soittoa, täyttää metsän.

ANDREI. Outoa ja kaunista. Kuunnelkaamme millaista on kaiku täällä.

KATRI. Voiko kaiku olla erilaista?

ANDREI. Voi varmasti: maa ja metsä kuulevat täällä asuvien ääntä. Annas kun huudahdan venäjäksi, niin kuulemme miten se kaikuu.

KATRI. Luoja varjelkoon! Et saa huutaa venäjäksi! Joku voi kuulla huutosi!

ANDREI. Älä pelkää. Yksi ainoa sana. Me vain kutsumme kaikua.

KATRI. Kutsun itse. Minkä sanan huudahtaisin?

ANDREI. Sanan jonka tahdot kuulla eniten.

KATRI. Tiedän tämän sanan. Se on rauha. Rauha!

Kaikuu: Ha-ha-ha!

ANDREI. Kaiku nauraa meille.

KATRI. Metsä tietää, ettei sota ole päättynyt. Metsä on meitä viisaampi.

ANDREI. Tietäköön metsä sitten..!

Andrei huutaa.

ANDREI. Я люблю!

Kaikuu: Лю-лю-лю!

ANDREI. Kuulitko! Kaiku ei tarvitse tulkkia! Kaiku puhuu eri kieliä. Люблю!!!

KATRI. Mitä ly tarkoittaa?

ANDREI. Лю. Это значит, что я тебя люблю. (Hän puhuu venäjää).

KATRI. Voi, kuulitko?! Joku on tulossa tänne!

ANDREI. Ehkä metsäeläin?

KATRI. Mene piiloon! Äkkiä!

Naapurinainen tulee metsästä kori kädessään.

LEILA. Kuka täällä huutaa kuin haavoittunut hirvi? Oletko, tyttö, eksynyt?

KATRI. Olen vasikkaa etsimässä. Meidän vasikka eksyi metsään.

LEILA. Miten olet sitä kutsunut? Nimeltäkö?

KATRI. Juuri nimeltä: Ly-ly.

LEILA. Onpas outo nimi. Suotta enää huudella: haltijat ovat hereillä eivätkä ne anna vasikkaa takaisin. Myöhään ryhdyitte etsimään. Ja vielä täältä, tästä lehdosta. Menisit vain kotiin.

KATRI. Entä mitä Leila etsii metsästä sydänyön aikaan?

LEILA. Yrttiä. Se on harvinainen yrtti, joka tulee näkyviin suviyönä.

KATRI. Enpä ole koskaan kuullut yrtistä, jota etsitään yöllä.

LEILA. Se on väkevä kuin käärmeenmyrkky. Se voi tappaa ja se voi elvyttää.

KATRI. Kuolleenko elvyttää?

LEILA. Juuri kuolleen.

KATRI. Vai että...

LEILA. Olisinko järjiltäni? En ole. Tämä yrtti kasvaa kerran sadassa vuodessa, juuri juhannukseksi. Juhannus on suuri pyhä. Isoisämme tunsivat juhannuksen ennen kirkkomenoja. Heiltä sain tietää tästä yrtistä. Tajusitko tämän, tyttö?

KATRI. Kyllä tajusin. Miltä se yrtti näyttää?

LEILA. Se on vitivalkoinen. Lunta valkoisempi. Ja se muuttuu punaiseksi kasteesta, ja se punertuu aina mustanväriseksi. Niinpä niin.

KATRI. Outoa. Onko se ihmeyrtti?

LEILA. Mitä ihmeitä siinä olisi? Ei ihmeitä... Lähden joenrantaa pitkin. Ehkä löydän tämän yrtin sieltä sumun keskeltä.

KATRI. Onnea vain!

LEILA. Höpertelin haltijoista omaa tyhmää vanhuuttani. Nykyään on varottava ihmisiä eikä metsänhenkiä. Karkureita on tullut rintamalta täällä piileskelemään. He lienevät syöneet sinun vasikkasi. Varo, tyttö, ihmisiä. He eivät pelkää Jumalaa. Poimi kaksitoista eri kukkaa ja kätke kukat tyynyn alle.

KATRI. Mitä varten?

LEILA. Kukat näyttävät sulhasen sinulle juhannusyönä. Nukahdat, ja hän ilmestyy sinulle unissasi.

KATRI. Tunnen hänet ilman kukkiakaan!

LEILA. Ilman kukkia hän ei ole lumottu. Muista tämä, tyttöseni. Hyvästi.

KATRI. Hyvästi. Lähden suoraa tietä kotiin.

Naapurinainen lähtee tiehensä. Andrei tulee piilopaikasta.

KATRI. Kuulitko?

ANDREI. Kuulin. Outo akka.

KATRI. Hän on outo, mutta oikein hyväsydäminen.

ANDREI. Hän puhui kauniisti kukista.

KATRI. Tottelen hänen käskyään. Näen sitten, tuletko luokseni unissani.

ANDREI. Epäiletkö?

KATRI. Epäilen!

 

Neljäs kuvaelma

Ilta. Sotavankien lato. Puiset laverit. Pöytä. Muutama jakkara.

Luukka punoo jotain koivuntuohesta.

VASKA. Olet lukenut mies, Luukka. Sano miksi ruotsalaiset eivät sodi? Eikö heillä ole omaa armeijaansa?

LUUKKA. Ei ole.

VASKA. Eikö ole? Kaikilla on, eikä heillä muka ole?

LUUKKA. En tiedä.

VASKA. Kuulin että ruotsalaiset ottavat vastaan loikkareita eivätkä he luovuta heitä takaisin.

LUUKKA. Sellainen on heidän laki. Kaikki käyvät sotaa, mutta he seuraavat tappelua syrjästä.

VASKA. Porvarikonnat! Hukka heidät periiköön! Missä se stahanovilainen viipyy?

LUUKKA. Hän tulee pian.

VASKA. Suomalaisten perskärpänen.

LUUKKA. Hän on samanlainen puna-armeijalainen kuin olet itsekin.

VASKA. Älä kehtaa! Sanoit kuin pieraisit!

LUUKKA. Olemme olleet tällä tilalla pian vuoden päivät.

VASKA. Mitä siitä? Vieras sielu kuin synkkä metsä... Olet maistellut elämää, Luukka. Mutta se nulikka luulee olevansa eri miestä kuin me. Häntä ei piiskattu vankileirillä niin kuin minua piiskattiin. Hän ei ollut ruumisosastossa niin kuin minä olin. Hän kuvittelee olevansa parempi mies joukossamme. Outoa tämä on.

LUUKKA. Entä miten itse osuit tälle vankileirillemme?

VASKA. Juttuni on selvä. Olin ollut puoli vuotta vankileirillä kolmekymmentä kaksi. Kuulithan sellaisesta? Teimme työtä kivilouhimossa. Sitten meillä oli kapina. Puolet miehistä ammuttiin, ja muut passitettiin eri leireille.

LUUKKA. Kapina ei ala tyhjästä...

VASKA. Emme mekään tyhjän takia. Leirillemme tuli agitaattoreita, jotka saarnasivat heimopataljoonan puolesta. Siitä se meteli alkoi.

LUUKKA. Näin olisitkin sanonut.

VASKA. Oletko tutkintatuomari minua ripittämään?

LUUKKA. Älä kiemurtele. Ketä tahansa ei määrätä tänne erikoisleirillemme...

VASKA. Minut passitettiin tänne kansallisuuteni takia juuri kapinan jälkeen.

LUUKKA. Passitettiin... Mistä olet kotoisin?

VASKA. Tverin Karjalasta.

LUUKKA. Vai että...

VASKA. Olen kirjattu tverinkarjalaiseksi. Jouduin kymmenvuotiaana lastenkotiin. En malta karjalaa.

LUUKKA. Mene tiedä, miksi meidät saman heimon miehet koottiin tänne yhteen...

VASKA. Jatkoivatko he saarnaamistaan?

LUUKKA. Halukkaat ovat jo saarnoja totelleet... Emme ole muuta kuin orjia, orjia kiltin päästä.

VASKA. Meitä eroteltiin eri ryhmiin heti ensimmäisellä vankileirillä: tataarit erikseen, venäläiset erikseen... Juutalaiset vietiin pois. Karjalaiset, vatjalaiset ja inkeroiset käskettiin kaikki samaan parakkiin. Tiedätkö vatjalaisista ja inkeroisista?

LUUKKA. Tiedän.

VASKA. Kunnon väkeä hekin... Kummallista: meitä ei koskaan eroteltu rodun mukaan siellä vankileirillä. Neuvostoihmisiä kaikki olimme... Ja täällä meillä on helpommat olot kuin muilla vangeilla. Meitä ei vahdita. On siinä mätää! Ne muut, joita leirillä pidetään, luulevat meitä paskakonniksi! Eivätkö luulekaan!

LUUKKA. Älä ole liikaviisas!

VASKA. Maltatko suomea yhtä hyvin kuin hän?

LUUKKA. Maltan. Silloin kun tarvitaan.

VASKA. Meidän parakissa oli eräs suomalainen mies. Hatsinasta kotoisin. Hänet tehtiin pian vartijan apulaiseksi. Hän otti ja karkasi. He tappoivat hänet, ja ruumis oli katseltavana kahden päivän ajan. Saatanan heimoveljeyttä. He ovat roistoja!

LUUKKA. Etkö juuri osaa karjalaa?

VASKA. Minua pilkattiin lastenkodissa, kun yritin puhua karjalaksi. Saati vankileirillä.

LUUKKA. Selvää. Muista tärkein — meillä on sama Synnyinmaa. Sinun pitää noudattaa meidän sääntöjämme, kun kerran ollaan yhdessä.

VASKA. Älä saarnaa. Kaverisi peittaa pehmeästi, niin kuin narttu konsanaan.

LUUKKA. Riittää jo sellikieli! Et ole vankilassa.

VASKA. (nauraa) Vai etten ole vankilassa! Sanoit kuin pieraisit! En ole vankilassa...

PAUSSI

VASKA. Stahanovilaisen on hyvä olla. Hän kun pääsee panovuoroon öisin. Sarvijaakko konsanaan! Missä sinun heilasi onkaan?

LUUKKA. Hautausmaalla.

VASKA. Jaa... Selvä... Ehkä hän ei jouksekaan akkojen perässä? Meidän leirillä puhuttiin, että suomalaisilla on sellainen laki: kun joku antaa ilmi kommunistin, pääsee hän vapaalle jalalle ja saa sitten kolme kertaa parempaa muona-annosta.

LUUKKA. Mitä oikein pöpiset? Mikä vapaajalka? Ja kenet täällä ilmiannettaisiin?

VASKA. Ei ainakaan minua. Tajusitko, toveri Lukitshov?

PAUSSI

LUUKKA. Miksi kyselit ruotsalaisista? Tahdotko karata Ruotsiin?

VASKA. Miksi juuri?

LUUKKA. Olen seurannut sinua.

VASKA. Ja minä teitä kumpaakin... Olen tutkinut teitä heti alusta lähtien.

PAUSSI

LUUKKA. Paljonko viisastuit?

VASKA. Sinulla on vahdin katse... Mitä miehiä oletkaan? Tokko tavallinen sotamies...

LUUKKA. Olet verilutikka, Näppy.

VASKA. Päätän itse, mitä tekisin. Älä puutu minun asioihin.

LUUKKA. Älä rehvastele... Muuten...

Andrei tulee sisään. Hänellä on laatikko mukanaan.

VASKA. Kävitkö kielimässä minusta isännile? Onko olo helpompi?

ANDREI. Katso, Luukka, siinä on ruokaa ja tupakkaa.

LUUKKA. Mistä kaiken tämän sait?

ANDREI. Punaisen ristin miehiä kävi kaupungista täällä. He jakelivat ruokaa sotavangeille. Isäntä kutsui minut luokseen ja sanoi: ota sinäkin. Niin minä otinkin.

VASKA. Konnat tuntevat loppunsa lähenevän ja nyt he tahtovat mielistellä meitä. Meillekin annettiin amerikkalaisia laivakorppuja ja tupakkaa siellä

vankileirillämme.

ANDREI. Tämä pitää jakaa rehellisesti, Luukka.

VASKA. Miksi Luukka? Mikä pomo hän on jakelemaan? Pannaan eväs kolmeksi osaksi ja sillä selvä!

Luukka aukoisee laatikon.

Hän ottaa sieltä säilykkeitä, korppuja, tupakkaa, sanomalehtiä.

VASKA. Kunnon safkaa! Syömme kerrankin kunnolla! Tämä on sinulle, ja tämä sinulle... Sinä kun et polta, Andrei, saanhan tupakkasi omakseni?

ANDREI. Näpit irti! Sanoinhan että Luukka jakaa eväät.

LUUKKA. (lukee lehteä) Mitä roistot meinaavat! He tahtovat ostaa meidät tupakalla!

VASKA. (lukee tavaamalla) Pyydämme tämän lähetyksen saajia osoittamaan kiitoksensa kirjallisesti... Postiosoite: Herra Konstantin Izraztsov, Tukholma... Täyttääkää oheinen lomake ja allekirjoittakaa se... Juu, odota kun prässään housuni... Emme ole huoria.

LUUKKA. Mitä, konnat, keksivätkin! Katso tänne! Tuossa lukee venäjäksi, ettemme me voita sotaa! Omat konnat kirjoittivat!

Hän repii suutuksissaan lehden palasiksi.

VASKA. He ovat niitä poliittisia, niitä jotka karkasivat vielä ennen sotia. Olen nähnyt heitä kyllikseni. Älä huolestu. Poltamme sätkinä nämä roistonpaperit.

LUUKKA. Älä koske!

ANDREI. Näpit irti!

VASKA. Mitä te nyt, miehet? Sehän on safkaa vain...

PAUSSI

VASKA. Otamme edes tupakat.

PAUSSI

VASKA. Emme saa palauttaa eväitä. Siitä koituu ikävyyksiä meille kaikille. Isäntä kertoo leiripäällystölle. Saamme piiskaa tai kuritushuonetta.

ANDREI. Niin se on. Minä kun laitoin allekirjoituksen meidän kaikkien puolesta. Minusta otettiin valokuvakin...

LUUKKA. Kuka käski sinua?! Kaikkien puolesta!!

ANDREI. Mitä siitä?

LUUKKA. Meidän nimi tulee joka paskalehteen!

PAUSSI

VASKA. Kuoppaan eväät maahan tuonne nurkkaan. Suomen maamatojen syötäväksi. Vai mitä, miehet?

LUUKKA. Luuletko että meidät pyydettäisiin paraatiin voiton jälkeen?

ANDREI. Miksi puhut paraatista?

LUUKKA. Siksi kun kaikki muistetaan — muistetaan miten antauduimme vihollisen vangeiksi, miten paiskimme hikihatussa töitä suomalaisille, miten söimme valkokaartilaisten almupaloja, miten poltimme Saksan tupakkaa... Katso tuotakin! Fasistitupakka!!!

VASKA. Oletko, mies, järjiltäsi? Muona-annos kuuluu kaikille sotavangeille. Eivätkä nuo kirjaimet ole saksan kieltä.

PAUSSI

LUUKKA. (Heiluttelee lehteä) Kuuluuko tämäkin paska meille kaikille? Luitko mitä siinä sanotaan? Syötkö tämänkin? Työnnänkö tämän sinun suuhusi?

VASKA. Pyyhin persettä sillä. Älä kiihdy. Ota kun annetaan, karkaa kun kuritetaan.

LUUKKA. Niin sinä karkasitkin!

VASKA. Minäkö karkasin?! Me yritimme piirityksestä kahden viikon ajan.

LUUKKA. Entä sinä? Miksi olet vaiti?

ANDREI. Minä en antautunut! En antautunut! Montako kertaa pitää sanoa...

LUUKKA. Älä enää koskaan tee näin! Ymmärsitkö? Älä kos-ka-an e-nä-ä!

ANDREI. Vahinko sattui, Luukka. Ilostuin ruoasta ja...

VASKA. Viedäänkö meidät sitten ammuttavaksi voiton jälkeen, jospa se voitto joskus koittaa?

LUUKKA. Mitä puhut, paskiainen?! Voitto koittaa, vaikkei meitä ketään enää olisikaan! Jos sinä vielä kerrankin... Puren kurkkusi poikki! Kuulitko, konna?!! Paskasaivare! Hylkiö! Vien sinut seinää vasten! Seinää vasten! Itse! Omin käsin!

Vaska tuijottaa hämillään riehuvaa Luukkaa, joka tarttuu jakkaraan.

PAUSSI

VASKA. Kuulin kyllä...

LUUKKA. Nukahdan nyt. Tehkää mitä tykkäätte: syökää, juokaa, polttakaa, pankaa suomalaisia akkoja! En ole komentaja täällä!

VASKA. Kuinka sanoitkin: et ole komentaja täällä. Oletko ollut komentaja muualla? Eikös juuri?

LUUKKA. A-a-a-a!

Luukka heittää jakkaralla Vaskaan.

Sitten hän tarttuu päästä kiinni ja romahtaa lattialle.

ANDREI. Olet paskapää, Näppy!

VASKA. Mitä hänelle sattui?

ANDREI. Hänellä on ruhjevamma. Nyt pitää valella kylmää vettä hänen päähänsä. Nopeasti!

He nostavat Luukan laverille.

Andrei laittaa kosteutetun kankaanpalasen miehen otsaan.

PAUSSI

VASKA. Olisitte kertoneet. En ole selvännäkijä…

ANDREI. Oletko kunnossa, Luukka? Pian hän toipuu.

VASKA. Hyökkäsitte minun kimppuun... Miten hän joutui sotavangiksi?

ANDREI. Ei mitenkään. Hän tahtoi ampua itsensä. Näetkö reiän hänen puserossaan?

VASKA. Näen.

ANDREI. Luoti kulki ohi sydämen.

VASKA. Älä helkkarissa...

ANDREI. Haista paska!

Luukka toipuu.

LUUKKA. Ilmianna hänet isännälle, Andrei, että joutuu täältä vankileirille.

ANDREI. Rauhoitu jo. Älä vielä puhu.

VASKA. Suotta sitä yrittäisitte. Ei se onnistu!

ANDREI. Eikö onnistu? Kuka se on varastellut kananmunia? Kuka varasti isännän tupakkakukkaron, voin ja juomatta jääneen pontikan, jonka leski kätki läävään? Kuka kaiken tämän varasti? Pushkinko?

VASKA. Mikä hiton Pushkin?! Mitä pöpiset? Kuka uskoisi sanojasi?

LUUKKA. Hänen sanojaan uskotaan.

VASKA. Taisit olla nuori pioneeri... Mene ja kieli, suomalainen kuono! Hei, hei, minne läksit?

ANDREI. Sinut ilmiantamaan.

Andrei kosteuttaa kangaspalan vesisangossa ja palaa Luukan viereen.

PAUSSI

VASKA. Riittää jo, miehet... Enhän minä pahalla... Huvikseni muuten vain... Raadamme yhdessä ja yhdessä pysymmekin. Eikös niin? Olemmehan sentään maanmiehiä...

ANDREI. Menemme metsätöihin huomenna. Katsomme miten siellä käyttäydyt.

VASKA. Kaadan metsää mielelläni. Olin aina paras metsänkaadossa. Anna laulan, Luukka, sinulle oman laulumme. Oikein kunnon laulun, lääkitsevän. Aidon, meikäläisen.

Vaskaa laulaa hiljaa.

Äänet hiljenevät. Kuminaa kuuluu kaukaa taivaalta. Vaska kuuntelee tarkkaan ja kiirehtii pelokkaasti peitteen alle.

Pimennys.

 

Viides kuvaelma

Emäntä ja miniä ovat pesemässä pyykkiä.

MIIRA. Minä muutan täältä kaupunkiin, Venla. Sota päättyy ja muutan kaupunkiin. En minä täällä jaksa olla. Minun on paha täällä.

VENLA. Sinne sinua pyydetäänkin... Siellä on leskiä satoja ja tuhansia.

MIIRA. Ehkä pärjään paremmin heidän seurassaan. Olen aina tahtonut täältä kaupunkiin. Kun menin poikanne vaimoksi, puhuin hänelle: muutamme kaupunkiin, Vihtori, elämme siellä kuin herrat konsanaan. Ei siitä mitään tullut. Ei mitään.

VENLA. Viisi vuotta on kulunut poikani kuolemasta. En ole sinua täällä väkisin pitänyt.

MIIRA. En tahtonut mennä pois. Pelotti lähteä. Mutta nyt tahdon lähteä. Tahdon kovasti.

VENLA. Ei se leipäraha ole helppoa kaupungissa. Täällä kaikki on omista käsistä kiinni.

MIIRA. Katsokaa näitä käsiä... Olen vanha röttelö. Olen vasta kolmekymmentä!

VENLA. Tulee aika, pääset emännäksi täällä.

MIIRA. Onhan teillä oma tyttärenne emännäksi.

VENLA. Poikani vaimo on samoin minun tyttäreni. Pidän enemmänkin sinusta.

MIIRA. Miksi kerrotte tämän minulle?

VENLA. En luota häneen.

MIIRA. Suotta ette luota. Katri on hyvä. Hän on minua parempi.

PAUSSI

MIIRA. Miksi itkette, äiti-hyvä? En ole koskaan nähnyt teidän itkevänne.

VENLA. Minä pelkään että hän on raskaana!

MIIRA. Luoja varjelkoon! Kuinka niin — raskaana? Kuka teille tämän sanoi?

VENLA. Oma sydän sanoikin.

MIIRA. En ole kyllä katsellut... Hän tekee työtä näppärästi. Mistä tämän kaiken keksitte? Juorua kaikki.

PAUSSI

MIIRA. Pötyä. Kenestä hän olisikaan raskaana? Ei voi olla totta! Ei ole totta!

VENLA. Pidätkö puoltani?

MIIRA. Pidän tietysti.

VENLA. Jos on aika lyhyt, niin... Pitää tehdä jotain...

MIIRA. Olipa ollut kiltti tyttö. Olipa ollut nilkuttaja...

Katri ilmestyy.

KATRI. Menen illalla myllylle Hennan luokse, saanko jäädä sinne yöksi, äiti?

VENLA. Etkö ole saanut kylliksesi?

KATRI. Onhan sentään pyhä.

MIIRA. Luoja kiittää hurskaita pyhän aikaan.

KATRI. Mitä, Miira, tarkoitat?

MIIRA. Minä kun en tajunnut, miksei se Katri tahdo tulla saunaan minun vuorollani... Vai että sillä lailla...

KATRI. Mitä tapahtui, Miira?

MIIRA. Meille ei mitään. Oletko kunnossa? Etkö ole sattumalta puolukanmarjaa nielaissut?

KATRI. Minäkö?

VENLA. Riisu paitasi, tytär.

KATRI. Minkä tähden, äiti?..

MIIRA. Riisu jo. Anna katsella itseäsi.

VENLA. Selvitämme kaiken ennen veljesi tuloa.

KATRI. Minkä selvitätte?

VENLA. Riisu paitasi, lutka!

KATRI. Miksi?

Venla riuhtaisee väkisin paidan Katrilta.

PAUSSI

MIIRA. Tuskin tytön vatsa olisi lanttua täynnä. Nyt on piru merrassa.

VENLA. Huora! Lutka! Perhanan narttu! Mitä, huora, teitkään! Mitä teit! Voi mikä häpeä! Voi mikä hätä meille! Voi mikä hätä!

MIIRA. Älkää, äiti, huolestuko. Meidän poppa-akat ovat pahemmatkin vatsat selvittäneet. Hän loikoo viikonpäivät vuoteessa ja toipuu sitten tyttöseksi.

KATRI. Ette te päätä lapsestani.

VENLA. Mitä sanoitkin? Sinun lapsestasi? Huora!

MIIRA. Pidä suu kiinni, kun olet syntinen.

KATRI. En tehnyt syntiä.

MIIRA. Tyttö on menossa naimisiin! Niin naimisiin! Me kun emme tätä tienneet! Kukahan on sulhaspoika?

VENLA. Mitä olet keksinyt, senkin paskapää? Kuinka olet uskaltanut?!

MIIRA. Älä nyt vain ilmoita, että hän on Kivisaaren Kiero-Petri tai sitten Puujalka-Erkki.

KATRI. Eivät he ole.

MIIRA. Luojan kiitos!

VENLA. Kenen kanssa huorasit? Ja milloin? Vastaa jo!

KATRI. En minä... Minä...

MIIRA. Tunnen kaikki tämän tienoon miehet. Aivan jo kiinnostaa! Kuka hän on? Onko hän kaupungista kotoisin?

KATRI. En sano. Sanon myöhemmin!

VENLA. Sano heti paikalla! Sano jo! Kuka hän on?

MIIRA. Emmehän ole sinun vihollisia. Ehkä ymmärrämme sinut.

KATRI. Kukaan ei ymmärrä minua...

VENLA. Voi sinua, tyttöseni... Etkö itse ymmärrä että nyt on sota! Sota!

KATRI. Vihan tätä teidän sotaa...

MIIRA. Kuka se sankarisi on? Onko hän kaupungissa?

VENLA. Selvitämme tämän kuitenkin! Tunnusta jo!

KATRI. Vihaan teidän sotaa!

VENLA. Ethän suinkaan ole raskaana niistä ryssän konnista!

PAUSSI

VENLA. Ei!!! Ei!!! Ei!!!

MIIRA. Tappaisin hänet! Tappaisin! Hukutan huoran!

VENLA. Ei! Ei! Ei se ole totta! Sano, Katri! Kerro totuus! Kerro että he saivat sinut väkisin! Miksi olet vaiti, huora!

KATRI. Eivät väkisin, äiti. Ei.

MIIRA. Menitkö omasta tahdostasi?

KATRI. En puhu tästä muille kuin äidilleni.

VENLA. Turpa kiinni! Olet huora etkä saa puhua. Miira on minun tyttäreni etkä sinä, lutka! (Itkee).

PAUSSI

MIIRA. Sinut pitää tappaa! Tappaa!

VENLA. Pitää kertoa kaikki isälle.

MIIRA. Sulo ei käy häntä kuuntelemaan. Hän tappaa huoran. Miten se tapahtui?

KATRI. Minä itse. Olen itse syypää. Hän on syytön.

MIIRA. Kuka hän on? Kuka?

VENLA. Mitä nyt tekisin?! Miten katsonkaan nyt ihmisiä silmiin? Voi miksi kuritat minua, Herra Jumala? Miksi rankaiset minua?

KATRI. Olen syyllinen, mutta... Olen… En ole syyllinen...

MIIRA. Sinut pitää tappaa, kun makasit ryssän kanssa, ja kun hän saa luulla itseään voittajaksi. Saa luulla voittaneensa kaikki meidät. Se on syysi! Syntisi!

Ymmärrätkö tämän?

KATRI. En tunnusta! Hän rakastaa minua!

VENLA. Et ole enää minun tyttäreni! Et ole tyttäreni!

KATRI. Lähden täältä pois. En jää tänne, olkaa huoleti.

VENLA. Mitä? Mitä hän puhuu?

MIIRA. Joutavia. Hänellä ei ole mitään sanottavaa. Arvaamme kyllä, kuka se mies on...

KATRI. Ja minä rakastan häntä! Minä rakastan kovasti häntä. Hän ei tahtonut... Minä itse...

VENLA. Ole vaiti! Älä uskalla!

MIIRA. Olisiko voinut olla mitään pahempaa!

VENLA. Pukeudu jo! Lähdemme kaikki! Heti paikalla! Kunnes isä ja Leo tulevat.

KATRI. Minne?

VENLA. Saat nähdä!

KATRI. En lähde!

VENLA. Lähdet! Vedän sinut tukasta, huora! Takaisin, narttu!

Katri karkaa paikalta, äiti lähtee hänen perään.

Unto-vaari ilmestyy pikkupenkki mukanaan.

UNTO. Miksi te, akat, aina huutelette? Ette anna koskaan unenrauhaa ukolle.

MIIRA. Sinua nyt puuttui, Unto.

UNTO. Keitä olette?

MIIRA. Emme itse tiedä, keitä me nyt olisimme. Olemme tyhmiä naisia vain.

UNTO. Onko sota päättynyt, tyhmät naiset?

VENLA. Olin pannut sinut lukon taakse. Miten pääsit ulos?

UNTO. Pääsin rukoilemalla. Herraa rukoilemalla. Herran sanan turvin.

MIIRA. Mennään, annan kotikaljaa sinulle.

UNTO. Onko se sota päättynyt?

MIIRA. Ei ole! Ei se ole päättynyt! Piru vieköön! Voi perhana! Perhana!

UNTO. Älä koske minua! Älä koske! Kaikki päättyy Herran sanan turvin. Herran sanan turvin…

MIIRA. Voi perhana! Perhana!

UNTO. Kaikki se siitä johtuu, ettei kukaan enää rukoile eikä risti silmiään, eikä kumarra peltoa ennen kyntötöiden aloittamista. Kyntää pitää kun kuu vähenee, ettei rikkaruohoa olisi. Tiesitkö tämän? Rikkaruohoa on kaikkialla.

MIIRA. Mitä nyt tapahtuu? Mitä tapahtuu?

UNTO. Kaikki rauhoittuu ajallansa. Kaikki rauhoittuu ja järjestyy.

Miira saattelee ukon pois.

Pimennys.

Öinen metsä. Naisen varjokuva näkyy puiden keskellä. Hän on rukoilemassa taivasta. Taivas vastaa kuminallaan rukoukseen. Onko se lentokoneenmoottorin surinaa vai tuulenhuminaa, vai kaikuuko ihmisen ääni korkealla puiden latvoissa?..

 

Kuudes kuvaelma

Sulo, Venla, Katri, Miira, Toivo ja Leila ovat juhlapöydässä. Leo on keskisijalla. Hänellä on SS:n aliupseerin univormu.

LEO. Sotamies oli palaamassa kotilomilta rintamalle. Hänen reppunsa oli täynnä viinaa. Hän toi viinaa koko joukkueelleen. Ryssät ampuivat hänet. Reppu annettiin joukkueen miehille. Siitä he ilostuivat: meille kun sanottiin että olisi tullut hätä! Eipä tullut — yksikään pullo ei ole rikki! Niinpä niin.

TOIVO. Sotamiehen vitsit ovat väkeviä. Ottakaamme ryyppy sen kunniaksi, että Leo tuli kotiin. Odotimme kovasti sinua.

Kaikki ottavat ryypyn.

LEO. Eikö vitsi huvitanut?

TOIVO. Älä kerro vitsejä. Kerro joku tositarina. Kerro vaikka rintmatäistä.

LEO. Täit on pikkujuttu. Rukoilijat kiusasivat täitä pahemminkin. Meillä oli aliupseeri, entinen kirkkoherra. Hän raivostui, kun kuuli humalaista ryssänrailatusta. Vihollinen oli meistä sadan metrin päässä. Kun se aliupseeri kuuli, että ryssä laulaa kännissä, komensi hän raittiusmieskuoronsa meille etulinjalle. He sitten veisasivat yli venäläisten railatuksen.

MIIRA. Kunnon mies tuo kirkkoherra. Emme anna vähänkään perää venäläisille!

LEO. Paskapää eikä kunnon mies! Kaikki alkoi lauluista ja pättyi tiedät mihin?

MIIRA. Tanssitaanhan laulujen jälkeen.

LEO. Niin me siinä tanssittiinkin miinanheitinten säestäminä. Hän ärsytti ryssän ja karkasi sitten taka-linjalle. Minä sain hänen jälkiään siivota. Ystäväni kaatui hänen hulluutensa takia. Sitten hän itsekin kaatui. Mene tiedä mihin se vihani olisi johtunut...

VENLA. Olet nyt kotona, poikaseni. Rauhoitu jo. Oletko saanut paketteja, joita lähetimme sinulle?

LEO. Kehuin piimääsi kaikille. Anna suutelen sinua, äiti.

Venla tulee Leon eteen, poika suutelee häntä.

VENLA. Nyt on kaikki toisin, poikaseni.

LEO. Isä, näitkö kiikarin, joka oli repussani? Se on sotasaalis. Oikea upseerinkiikari. Lahjoitan sen sinulle. En enää tarvitse kiikaria.

SULO. Kiitokset, Leo. Tarvitset kiikaria metsästysretkillä. Talviasikaan varsinkin.

MIIRA. Puhutaan että kaikki metsäeläimet olisivat karanneet sodanjaloista täältä Ruotsiin.

LEO. Miksi minun siskoni on vaiti? En kuule hänen heleää ääntään.

KATRI. Olen täällä, Leo.

LEO. Toin sinulle gramofonin ja kaksi levyä. Sain ne vaihtamalla eräältä sissimieheltä.

KATRI. Laitanko musiikin soimaan?

LEO. Laita vain. Sotilas tahtoo tanssia!

Leo nousee ja yrittää tulla keskelle lattiaa. Miira rientää hänen apuun. Musiikki soi. Leo ja Miira tanssivat.

LEILA. Onko poikanne tullut sokeaksi?

SULO. Lääkäri sanoi että häntä veteli: näkö paranee vähitellen ajan mittaan.

LEO. Nyt on aika aloittaa perhe-elämä. Eikö olekaan, isä? Olen miettinyt monia asioita siellä sotilassairaalassa.

VENLA. Mitä päätit, poikaseni?

LEO. Miksi mukini on tyhjä? Sotilas nostaa maljan voitollemme!

Leo palaa pöydän ääreen. Venla kaataa kiireesti pontikkaa mukiin.

SULO. Kerro pois. Ennen et puhunut useinkaan omista aikeistasi meille. Muistatko miten väittelimme tästä sodasta?

LEO. Olen muuttunut, isä. Luulette että tulin sokeaksi, mutta olen alkanut nähdä. Nyt tiedän, ketä pitää tappaa, ja miksi, ja ketä pitää rakastaa, ja minkä tähden. 

MIIRA. Joutavia. Eihän rakasteta käskystä. Oletko järjiltäsi, Leo?

Venla pysäyttää eleillä Miiran.

LEO. Tarvitsen kunnon akkaa, joka huolii sokeasta sotilaasta. Olen oppinut komentamaan. Tunnen kuin ulkoa meidän oman maamme. Muistan kaikki meidän lehmämme.

SULO. Puolet niistä on mennyt...

LEO. Tunnen kaikki pellontien kivet ja kumpareet...

TOIVO. Sulo, poikasi tietää mitä hän puhuu. Hän pitää huolen maatilasta.

LEO. Juuri näin. Siksi kunnon mies pitää löytää Katrillekin. Täällä on varmasti paljonkin minun kaltaisia rintamamiehiä. Ja heitä on tulossa lisää. Voitamme pian ja miehet tulevat kotiin. Saan teidät yhdeksi nyrkiksi meidän kotitalon katon alla. Ja tämä nyrkki on väkevin meidän seutuvilla. Kaikki saavat tietää meidän maatilasta. Voiton kunniaksi!

MIIRA. Leskiä ja nuorikoita on yllin kyllin täällä...

LEILA. Älä muuta sanokaan. Näin on aina ollut. Varsinkin kun oli sota punaisia vastaan.

TOIVO. Puhutaan ettemme olisi kärsineet kovin pahoja menetyksiä sodassa. Poikia palaa terveinä kotiin.

LEO. Minä itse valitsen sulhasen siskolleni. Osaan pärjätä joka sotilaan kanssa.

SULO. Mitä jauhaatte? Katri saa itse sulhasensa valita.

VENLA. Eipäs juuri!

SULO. Mitä nyt, vaimo, tarkoitat? Miksi puutut miestenpuheeseen?

VENLA. Siksi kun venäläismielisyytesi on päässyt liiankin pitkälle.

MIIRA. Äiti!

SULO. Mitä minun venäläismielisyyteni teille kuuluu?!

PAUSSI

LEO. Kaatakaa viinaa minulle! Hei, kuulitteko?!

LEILA. Minä kaadan sinulle. Olen itse valmistanut tätä viinaa. Se oikein puhdistaa aivot.

VENLA. Olen puhunut sinulle, että olet ollut liian hyväsydäminen. Liian hyväsydäminen!

SULO (Toivolle). Hän taisi ryypätä liikaa.

LEILA. Isäsi rakastaa sinua, Leo. Hän odotti kovasti sinua kotiin.

VENLA. Ellet olisi päästänyt Viktoria tienestitöihin, hän olisi elossa nyt. Ellet olisi jankuttanut Leolle, ettei pidä arvostaa Hitleriä, olisi hän kenties varonut itseään.

LEO. En kadu sitä että vuodatin paljonkin vihollisen verta! Olen ylpeä siitä. Kuuletteko?

LEILA. Älkää te nyt. Ei pidä pilata juhlaa.

PAUSSI

SULO. Poikani, kotiinpaluu ei tarkoita sitä, että järjestykseni on muuttunut!

LEO. Minä itse komentelen niitä renkiä, äiti. Kyllä minä osaan heitä käskeä.

TOIVO. Kaikki paranee. Sota päättyy ennemmin tai myöhemmin.

LEILA. Hyvä kun Leo tuli kotiin suuren pyhän ajaksi. Kiitämme Jumalaa. Teemme suuren juhannuskokon. Kokko polttaa pois kaiken pahan.

VENLA. Oikein puhut! Vesi vie meidän surumme.

TOIVO. Pitää tehdä iso risti täksi juhannukseksi. Varsinkin kun miehiä on tullut lisää tähän taloon.

LEO. Meidän sotilaamme synnyttävät terveitä poikia pian. Vai mitä, Katri?

PAUSSI

VENLA. Miksi olet vaiti? Mikset sano mitään veljellesi?

MIIRA. Jättäkää hänet rauhaan, äiti hyvä. Kaikki on niin kuin Leo puhuu. Hän on sankari! Ja meidän Katri on kiltti tyttö. Hän tottelee.

KATRI. Kaikki on toisin. Tietäkää tämä: kaikki on toisin!

SULO. Palaa pöytään, Katri! Mitä on nyt tekeillä, perkele?!

VENLA. Hän ei ole enää meidän vallassamme.

LEO. Joutavia! Kaikki on vallassamme, äiti! Juuri kaikki! Elämä ja kuolemakin!

LEILA. Voi Herra Jumala! Mitä poikanne puhuukaan! Hänestä on tullut jumalanpilkkaaja!

TOIVO. Varjele meitä, Herra Jumala!

 

Seitsemäs kuvaelma

Vangit ovat heinätöissä. Kuuluu laukauksia. Miehet karkaavat eri puolille piiloon. Luukka jää niitylle.

ANDREI. Nyt taas alkoi! Varo, Luukka! Mene piiloon!

LUUKKA. Pelkäättekö?

VASKA. Rintamalla tekisin kranaatalla lopun tästä hylkiöstä.

LUUKKA. Siellä on helppo olla rohkea. Ole rohkea täällä.

VASKA. Olet saanut elää, siksi et pelkääkään. Minä olen vielä nuori.

ANDREI. Roistot huvittelevat! Kuka se voisi olla?

VASKA. Kysy omalta heilaltasi. Ehkä hän tietää.

ANDREI. Mistä hän tämän tietäisi?

VASKA. Palaamme pian vankileirille, jos siellä saadaan tietää ammunnasta.

LUUKKA. Ehkä sieltä tulikin käsky, että kaikki vangit tapetaan.

VASKA. Näin ei voi olla. Älä puhu paskaa.

ANDREI. Ammunta alkaa, kun on isäntä poissa. Huomasitko tämän?

VASKA. Mitä siitä?

ANDREI. Ammutaan karabiinista. He tietävät että olemme täällä kaukoniityllä. Kukaan ei kuule laukauksia täältä.

VASKA. Täällä on paljon halukkaita tappaa meidät.

PAUSSI

ANDREI. Taisi tulla loppu. Mitä nyt tekisimme?

LUUKKA. Työtä. Kiintiö on vielä kaukana.

VASKA. Ja aurinko on korkealla. Olisi tyhmä kuolla noin vain lantakasassa keskellä sotaa. Tahdon jäädä eloon.

LUUKKA. Mitä varten?

VASKA. Kuinka niin — mitä varten?

LUUKKA. Miksi tahdot jäädä eloon?

VASKA. Mitä hän kyselee, Andrei? Kuulustelussako olen?

ANDREI. Selvää on, miksi. Tahdon tulla kotiin elävänä.

LUUKKA. Vastaus on väärä.

VASKA. Kuulitko? Tahdon jäädä eloon ja synnyttää lapsen. Onko taas väärä vastaus?

LUUKKA. Väärä.

VASKA. Millainen se oikea vastaus on?

Taas ammutaan.

LUUKKA. Juokselkaa nyt täällä. Jotta ampujan huomio kiintyisi teihin.

VASKA. Olemmeko maali ampujalle...

ANDREI. Minne sinä?

LUUKKA. Käyn tutustumassa ampujaan.

ANDREI. Minkä tähden, Luukka? Ehkä heitä on muutama siellä...

VASKA. En minä työnny luodin tielle!

Luukka poistuu paikalta. Andrei ilmestyy omasta suojapaikastaan.

Vaska tulee kiroillen hänen perässään.

 

Kahdeksas kuvaelma

JUHANNUS (Johannes Kastajan päivä)

Sydänyön aika. Juhla on parhaimmillaan. Juhannuskokkoja loimuaa metsässä. Juhla-asuinen väki on rakentamassa koivunoksista pyhää ristiä, jota koristetaan kankaanpalasilla. Juhlijat saavat ristin pystyyn. He karkeloivat ja laulavat ristin ympärillä. Tytöillä on saniaisesta tehdyt seppelet päässä. Kun laulu loppuu, he laskevat seppeleensä veteen. Miehet ovat sytyttämässä isoa juhannuskokkoa. Kuuluu loitsintaa. Tämän jälkeen miehet lähtevät pois. Tytöt jäävät metsäaholle. Yksi heistä riisuutuu alastomaksi ja lähtee ahonlaitaan. Hän alkaa juosta ympäri ahoa. Muut asettuvat kasvot juhannuskokon puoleen. He laskevat tytön juoksemia kierroksia.

Luukka ja Vaska katselevat kaukaa juhannus juhlintaa.

VASKA. Nuo tytöt nuotiolla ovat kuin oman kotikylän tyttöjämme. Ovatko he noitumassa?

LUUKKA. Siltä se näyttää.

VASKA. Kunhan saisin kiinni kunnon akan metsikössä...

LUUKKA. Rauhoitu jo, saalistaja!

VASKA. Kunhan saisin pitää hänen tissistään kiinni.

LUUKKA. Pärjäät ilman tissiä!

VASKA. Stahanovilainen saa juosta naisissa, ja minä pärjään ilmankin!

LUUKKA. Se on eri asia.

VASKA. Miksi?

LUUKKA. Hänellä on rakkaus.

VASKA. Katso! Katso! Tyttö on alaston! Juuri alaston! Minne hän juoksee?! Suoraan luoksemme! Hän juoksee suoraan luoksemme!

LUUKKA. Maahan, hölmö!

Vangit heittäytyvät maahan. Juokseva tyttö ei huomaa heitä.

VASKA. Voi mikä pylly! Näitkö? Hän kiertää ahoon ympäri. Onko hän järjiltään? Vai ovatko he sillä tavoin raitistumassa?

LUUKKA. Se on lumoamista. Lumoamista.

VASKA. Olen muutenkin lumottu! Täällä minä olen! Olen lumottu! Tulkaa, akat, ja ottakaa minut!

LUUKKA. Rauhoitu jo! Muuten meidät huomataan. Mennään täältä pois.

VASKA. Mene nukkumaaan, Luukka. Katson tämän kinon loppuun.

LUUKKA. Jättäisinkin sinut yksin...

VASKA. Lumo tehosi sinuunkin! Katso, hän juoksee taas!

LUUKKA. Maahan!

Tyttö juoksi neljä kierrosta ja palasi juhlijoiden joukkoon. He riemuiten ottavat hänet vastaan. Seuraava tyttö juoksee ahonlaitaan.

VASKA. Katso, Luukka, sokea konna taas on menossa meidän ladolle.

LUUKKA. Juostaan! Nopeasti! Pitää ehtiä häntä ennen!

VASKA. Voi harmin paikka!

 

Yhdeksäs kuvaelma

Yö. Metsä. Katri ja Andrei tulevat näkyviin.

ANDREI. Luulin ettet sinä tule.

KATRI. Pääsin hädin tuskin tulemaan. He eivät tahtoneet päästää minua.

ANDREI. Miksi kutsuit minut juuri tänne?

KATRI. Se on salaisuus.

ANDREI. Kokon tuli heijastuu vedenpinnasta.

KATRI. Kokkoja palaa järvien ja jokien rannoilla kaikkialla tänään.

ANDREI. Tiedän tämän. Samoin oli kotikylässämme ennen sotaa.

KATRI. Kaikki tahtovat että tuli polttaa pahan pois. Kaikki tahtovat että viha loppuu. Kaikki tämä loppuu aikanaan. Loppuuhan? Uskotko tähän?

ANDREI. Uskon.

KATRI. Mitä sinä ajattelet?

ANDREI. Samaa kuin sinäkin. Olen tehnyt kaksi sormusta. Kaksi tuohisormusta. Tämä tarkoittaa sitä että saamme antaa valan toisillemme tänään.

KATRI. Juuri näin! Juuri näin! Jumala katsoo ja kuuntelee meitä tänään! Onko näin?

ANDREI. On tietysti.

KATRI. Näytä sormukset minulle.

ANDREI. Katso.

KATRI. Voi kuinka kauniita ovat! Kaikkein kauneimpia! Hohtavatkin kuin kulta hohtaa! He vaihtavat sormuksia.

KATRI. Nyt olemme luvattu toisillemme. Vain toisillemme.

ANDREI. Tämän jälkeen tavallisesti suudellaan.

ANDREI. Muistatko, miten siellä soivassa lehdossa Leila puhui yrtistä, ja ihmekukista?

KATRI. Muistan. Jospa sen yrtin löytäisit, niin mitä tekisit silloin?

ANDREI. Eihän sitä yrttiä ole olemassa.

KATRI. Kenet elvyttäisit henkiin?

ANDREI. Kaikki ihmiset. Kaikki ihmiset, jotka eivät tahtoneet kuolla sodassa.

KATRI. Selvää…

ANDREI. Mikä on sinulle selvää?

KATRI. Että elvyttäisit kaikki ihmiset…

Kuuluu radion tunnussävel.

ANDREI. Mitä se on? Mikä ääni se oli?

KATRI. Mennään. Minäkin valmistin lahjan sinulle. Istu äläkä katso taaksepäin. Hän lähtee pois, jos sinä yrität katsoa. Ymmärsitkö tämän?

ANDREI. Kyllä minä ymmärsin! Ymmärsin!

KATRI. Mekin lähdemme sitten hiljaa. Ymmärsitkö?

ANDREI. Kyllä ymmärsin.

Katri lähtee pois. Moskovan radion tunnussävel soi vaimennettuna ja kuuluu Levitanin ääni.

RADIO. Neuvostoliiton uutistoimisto Sovinformbyro tiedottaa: Leningradin rintaman sotajoukot ovat murskanneet suomalaisten linnoituksia ja edenneet taisteluissa Neuvostoliiton länsirajoille asti viime vuorokauden aikana. 30. armeijakunnan sotajoukot ovat astuneet Zelenogorskin kupunkiin. 21. armeijan sotajoukot ovat edenneet Suomen lahdelle asti. Puna-armeijan sotajoukot valtasivat taistelussa Viipurin kaupungin tänään. Armeijankenraali Meretskovin komentamat Karjalan rintaman sotilaat ovat edenneet satoja kilometrejä eteenpäin suomalaisten linnoitusten läpi ja he ovat vapauttaneet miehittäjistä vanhan karjalaisen Aunuksen kaupungin. Enemmän kuin kahdeksankymmentä eri paikkakuntaa on vapautettu vihollisen joukoista Karjalan kannaksella ja Laatokkajärven ranta-alueella. Vihollinen kärsii suuria menetyksiä. Suomen sotajoukot ovat kiireellä perääntymässä. Vihollinen murskataan! Voitto on meidän!

Kuuluu musiikkia.

 

Kymmenes kuvaelma

Yö. Lato. Ovi lennähtää auki ja humalainen Leo näkyy kynnyksellä.

LEO. Herätys! Herätkää kaikki! Työhön! Juhla on loppunut!

Vangit haparoivat pimeässä.

LEO. Olen kännissä tänään. Minä ryyppään, ja te ryyppäätte yhdessä minun kanssani.

LUUKKA. Isäntä on kieltänyt meitä ryyppäämästä.

LEO. Minä olen isäntä täällä! Milloin vihdoin opitte tämän? Asento!

Vangit nousevat seisomaan.

LEO. Riviin järjesty!

Vangit järjestyvät riviin.

LEO. Suotta luulette, etten huomaisi mitään. Minä huomaan kaiken! Kaiken! Hei, suutari, kaada kaikille pullostani. Juokaa malja meidän voittomme kunniaksi! Meidän voittomme malja!

PAUSSI

LEO. Missä se suutari on? Hei! Missä olet?

LUUKKA. Lähti nurkan taakse. Hän tulee pian takaisin.

LEO. Tapan teidät, ellei hän tule takaisin minuutin päästä.

Ladon ovi lennähtää auki. Hengähtänyt Andrei rientää iloisena sisälle.

ANDREI. Hei, miehet! Nouskaa! Herätkää jo!

Andrei huomaa Leon.

VASKA. Olemme hereillä.

LEO. Missä olit, sika?! Kenen luvalla lähdit pois kasarmista?

ANDREI. Huussi on ulkona. Isäntä käski...

LUUKKA. Где тебя носит?

LEO. Turpa kiinni! Puhukaa suomea! Suomea! Ei askeltakaan luvattani! Ei hengenvetoa! Tule tänne.

Andrei tulee Leon viereen. Tämä antaa pontikkapullon hänelle.

LEO. Kaada viinaa kaikille ja juomme meidän voittomme kunniaksi!

Andrei kaataa pontikkaa Leon antamasta pullosta.

LEO. Minä komennan teitä täällä, kun te elätte orjien elämää. Orjat matelevat ja kiemurtelevat maassa. Juomme voittomme kunniaksi nyt. Malja voitollemme!

ANDREI. (Katsoo merkitsevästi kavereitaan ja huudahtaa iloisesti) Malja voitolle!

LEO. Näin on aina parempi.

VASKA (Luukalle) Katos sitä konnaa!

LEO. Suu kiinni! Ulos! Riviin järjesty!

LUUKKA. Aurinko ei ole vielä noussut.

LEO. (Nauraa) Minä olen teidän aurinkonne, ja te olette minun orjiani!

VASKA. Oikein, Luukka.

LUUKKA. Isäntä sanoi meille että on syntiä raataa tämän pyhän aikaan.

LEO. Ette saa nukahtaa! Ette saa nähdä ryssän unia tänään! Ette saa! Asento! Paikalla — mars! Laulakaa! Laulakaa nin kuin olitte laulaneet ampumahaudoissa. Laulakaa jo!

ANDREI. Mitä laulaisimme?

LEO. Etkö muka tiedä? Katjusaa!

Vangit laulavat jotenkin epävarmasti.

LEO. Laulakaa paremmin, pelkurit! Olitte rohkeita ampumahaudoissa!

Laulu voimistuu. Sulo, Venla ja Miira ennättävät vankiladolle.

SULO. Lopettakaa heti paikalla! Kuka käski teitä railattamaan? Vangit vaikenevat.

LEO. Minä käskin.

SULO. Mitä teet, Leo? Tahdotko että laitan sinut luukon taakse? Mene kotiin nukkumaan. Juttelemme sitten myöhemmin.

VENLA. Anna meille rauha edes pyhän aikaan. Älä suututa Herra Jumalaa, poikaseni. Olet läpimärkä. Mene kotiin. Sinun pitää vaihtaa vaatteet.

LEO. Minun oloni on parempi täällä, tällä laverilla. Parempi kuin pehmeällä vuo teella. Olen sanonut että nämä rengit ovat minun orjiani. Minä komennan heitä!

VENLA. Hyvä on. Puhumme huomenna.

SULO. Rauhoitu, Leo! Miksi keksit kaiken tämän? Saamme ikävyyksiä sinun takiasi.

LEO. Ettekö tiedä ettei sota ole päättynyt?

VENLA. Ethän ole enää rintamalla. Olet kotona. Tänään on Juhannus.

LEO. Meidän rintamamme on täällä eikä kaukana Syvärillä! Emme ole vielä sujuja! Vai mitä, ryssän konnat!

PAUSSI

LEO. Minä käsken: vastatkaa! Saatanan pelkurit!

LUUKKA. Juuri näin.

LEO. Näin! Näin! Hän ei pelkää. Hän vihaa meitä. Ja tämä on oikein! Kuulitteko kaikki?

SULO. He ovat sotavankeja ja meillä on sopimus...

LEO. Hiiteen sopimus! Me olemme herroja omille orjillemme!

SULO. Mennään kotiin.

VENLA. Leo! Isä kutsuu sinua. Mennään jo.

LEO. Hyvä. Nyt minä menen, mutta heti kun kokko sammuu, tulen takaisin ja nukun täällä. He eivät saa luulla olevansa vapaita edes hetken aikaa.

Sulo ja Venla saattavat Leon pois.

VASKA. Fasistikonna!

ANDREI. Miehet! Kestän kaiken tämän tänään. Tänään on meidän juhlamme!

LUUKKA. En minä luullut että olet moinen roisto. Teeskentelit karitsaa.

VASKA. Tiesin kyllä että hän on konna! Hän joi muka voitolle!

ANDREI. Ja juon lisääkin!

VASKA. Leikkaan konnan kurkun poikki!

ANDREI. Lakatkaa jo! Kuunnelkaa! Meikäläiset valtasivat Viipurin ja Aunuksen. Tänään. Tämä juuri ilmoitettiin. Suomalaisten puolustus on murrettu! Juon voitolle! Meidän voitollemme!

LUUKKA. Onko totta?

VASKA. Kuka ilmoitti? Mistä tiedät tämän?

ANDREI. Se alkoi! Alkoi!

LUUKKA (halaa Andrein ja syleilee häntä) Onko tämä totta? Onko totta? Alkoiko jo?! Alkoi! Olemme eläneet tähän asti! Olemme eläneet!

ANDREI. Moskova kertoi tämän! Moskova! Minä kuulin itse!

VASKA (laukkaa pitkin latoa ja huutaa railattaa) Hurraa! H-u-r-r-a-a! Katsokaa, miehet, fasistin pyssy jäi tänne!

Pimennys.

 

TOINEN NÄYTÖS

Laululehto. Aamunsarastuksen aika. Venlan varjokuva näkyy puiden keskellä. Hän seisoo polvilla isolla kivellä. Hänen äänensä ei kuulu. Selvää on että hän rukoilee kiihkeästi.

Yhdestoista kuvaelma

Luukka ja Vaska ovat niittämässä. He ovat ilman paitoja helteellä. Leo ilmestyy Katrin saattamana. He pysähtyvät. Leo kuuntelee.

LEO. Hyvin he niittävätkin. Tiedän tämän äänestä.

KATRI. Sinäkin, Leo, teit kaunista työtä. Olen aina ihaillut sinua.

LEO. En ole niittänyt jo viiteen vuoteen. Olen ikävöinyt maata. Heinäni tuoksuu makealta. Tunnetko tämän?

KATRI. Tunnen.

LEO. Onko missään muualla yhtä raikas ilma? Olen ikävöinyt kovasti maata. Ikövöin maata jopa enemmän kuin teitä kaikkia. Ensin oli talvisota, sitten taas venäläiset...

KATRI. Sinusta ei ole niittäjäksi toistaiseksi...

Vangit pysähtyvät.

LEO. Montako heitä on?

KATRI. Kaksi miestä.

LEO. Missä kolmas on?

KATRI. Hevostallissa isän kanssa. Hän tulee pian.

LEO. En luvannut kenenkään mennä pois niityltä. Tämä on hankala niitty. Täällä on kivi toisen päällä. Muistatko miten raivasimme kiviä pois, ja niitä vain työntyi maasta ulos.

KATRI. Muistan. Kiviä työntyy täällä maasta keväisin.

LEO. Missä on hänen viikatteensa? Antakaa viikate minulle! Viikate!

Vaska tuo viikatteen ja panee sen maahan Leon eteen.

KATRI. Mitä meinaat, Leo? Älä vain niitä!

LEO. Kuka raataa täällä kun ei ole enää ryssiä? Ajattelitko tätä? Tämä on oma osamme.

Leo riisuu sotilaspuseronsa. Hän ottaa viikatteen ja asettuu Vaskan ja Luukan väliin.

LEO. Miksi seisotte? Eteenpäin! Katsomme mihin te pystytte.

Kolme miestä on rivissä niittämässä. He niittävät aluksi jokseenkin epävarmasti, sitten yhä varmemmin ja varmemmin. Äkkiä kuuluu laukaus, ja toinenkin.

LEO. Perkele! Kuka ampui? Mitä tapahtuu, Katri?

KATRI. En tiedä. Varo, Leo! Varo! Mene suojaan!

Laukaus kuuluu jälleen.

LEO. Älkää ampuko! Lopettakaa! Minä käsken: lopettakaa!

Pimennys.

 

Kahdestoista kuvaelma

Navetassa.

SULO. Vaimoni Venlan veli asuu Haaparannassa Ruotsin rajalla. Ruotsi on juuri joen takana. Siellä Tornionlaaksossa on paljon suomalaisia. Siellä on paljon pakolaisiakin. Siellä harjoitetaan poronhoitoa. Poroista on suurta hyötyä. Poronhoidosta saa lihaa ruoaksi ja porontaljojakin. Kunnon tavaraa. Porojen on hyvä pohjoisessa. Siellä on paljon jäkälää. Täällä ei sitä ole. 

PAUSSI

SULO. Mitä? Etkö muka ymmärrä?

ANDREI. En ymmärrä mitä meinaatte, isäntä. En ymmärrä.

SULO. Saat passin kolmen kuukauden päästä, jos pääset pakolaisleirille. Ja sitten pääset vapaaksi. Katri oleskelee sillä aikaa Venlan veljen luona. Suomalaiset saavat ylittää rajaa vapaasti. Olet kunnon mies. Osaat pitää huolta Katrista. Minulla on vähäsen rahaa. Raha riittää teille ensi aluksi.

ANDREI. Ehdotatteko että karkaisin?

SULO. Juuri sitä ehdotankin, jos tahdot jäädä henkiin.

ANDREI. Miksi karkaisinkaan? Ketä pakenisin? Sota päättyy pian. Voitto on meidän. Tämä on selvä kaikille.

SULO. Olen vanha mies. Olen nähnyt monenlaista. Neljäs sota tavoitti minut. Sota päättyy pian. Selvää on kuka voittaa sodassa. Sitä vaan ei tiedetä mitä tapahtuu sitten.

ANDREI. Sitten on rauha.

SULO. Mitä tiedät rauhasta, räkänenä! Rauha... Milloin sitä rauhaa olikin? Tulee rauha ja ne, jotka eivät olleet sodan korsuissa, alkavat hakea syntipukkeja. He syyttävät ja vievät käräjille sinut tai oman poikani. Tiedätkö tämän?

ANDREI. Sotilaat eivät aloittaneet sotaa. Miksi joutuisimme käräjille?

SULO. Marsalkatko sinne passitetaan? Teistä tehdään syntipukkeja.

ANDREI. Olen sotinut rehellisesti. Olen...

SULO. Poikani on sankari. Leo sai kaksi ristiä rintaan. Risti kummastakin silmästään. Minne kätken nämä ristit, kun te voitatte sodan? Sano, minne? Tottele minua. Olet vielä nuori. Sinulla on hyvät kädet ja kunnon pää. Opit ruotsin kielen. Saat työtä itsellesi. Mieti tätä!

ANDREI. En ole koskaan työntekoa karttanut.

SULO. En ole sinusta huolissa. Olen huolissani tyttärestäni. Hänellä on minun luonteeni. Katri ei anna periksi. Minun ei pitäisi menetellä näin. Tiedäthän ketä me olemme toisillemme? Sinä ja minä?

ANDREI. Olemme vihollisia.

PAUSSI

SULO. Juuri näin. Tässä repussa on siviilivaatteet. Huomenna on sunnuntai. Lähdette liikkeelle heti aamusta. Ehditte rajalle kahdeksan tunnin ajassa. Pääsette joen yli ja antaudut rajavartijoille.

ANDREI. Onko Leo keksinyt tämän, että saatte tappaa minut karkurina?

SULO. Älä puhu paskaa! Olen vanha sotilas enkä ammu miestä selkään. Etkä ole tuomari minulle! Onko selvää?

ANDREI. On.

SULO. Puren kurkun poikki jokaiselta tyttäreni puolesta. Muista tämä. Päätä itse.

ANDREI. Tahdon puhua hänen kanssaan.

PAUSSI

SULO. Mitä puheita nyt tarvitaan? Älä yritä kusettaa minua. Onko kaikki rehellistä teidän välillänne?

ANDREI. Juuri rehellistä.

SULO. Vai toivotko hänen kuolemaansa?

ANDREI. Miksi sitä toivoisin?

SULO. Oletko leikkinyt rakkautta, jotta elosi olisi helpompaa täällä?

ANDREI. Tiedättehän etten ole leikkinyt.

SULO. Varo jos valehtelet.

ANDREI. Minä rakastan häntä. Uskokaa, rakastan. Rakastan kovasti häntä. Vien hänet mukanani. Sitten kun on kaikki päättyy.

SULO. Mikä päättyy?! Mikä, perkele, päättyy? Vastaa jo!

ANDREI. Sota.

SULO. Entä viha? Milloin ihmisviha päättyy? Minne viet minun tyttäreni? Siperiaanko? Vankileirillekö? Kuka antaa sinulle luvan ottaa hänet mukaan? Oletko tätä ajatellut?

ANDREI. Pitääkö minun nyt pelastaa oma nahkani?

SULO. Pelasta lapsesi henki ellet huoli isestäsi.

ANDREI. Minkä lapseni henki?

SULO. Älä pelleile! Onko hän raskaana muusta kuin sinusta?

ANDREI: Raskaanako? Odottaako Katri lasta?

SULO. Hullu! Ryssän tolvana! Miksi muuten olisin...

ANDREI. Hän on raskaana...

SULO. Makasitko hänen kanssaan?

ANDREI. Makasin.

SULO. Etkö tiedä miten lapsia syntyy?

ANDREI. Minultako?

SULO. Kerro totuus!

ANDREI. Miksei hän sanonut mitään minulle?

PAUSSI

SULO. Luoja armias! Armahda minut, Luoja armias! Loppuuko minun piina ikinä?! Miksi taivas on kirkas? Miksi se on sininen eikä ole musta aamusta yöhön? Miksi linnut laulavat taivaassa? Miksi sataa lämmintä vettä? Miksi?

Sulo tulee Andrein luo ja tarttuu hänen rinnuksista kiinni.

SULO. Joudumme kaikki hirteen, jos hän jää tänne sinun lapsesi kanssa. Tiedä tämä! Ja hän joutuu hirteen ensimmäisenä! Tiedätkö tämän?

ANDREI. Nyt tiedän.

SULO. Tahdotko tätä?

ANDREI. En tahdo.

SULO. Älä sitten pelleile! Pelasta hänet ja itsesi! Onko selvää?

ANDREI. On... Nyt on kaikki selvää...

SULO. Sano vielä kerran että rakastat tytärtäni. Sano hitaasti ja selkeästi. Sano että rakastat häntä! Ettet hylkää häntä!

ANDREI. (Korisee) Te kuristatte minut. En voi sanoa mitään...

Venla rientää paikalle.

VENLA. Tule nopeammin, Sulo. Sotilaspoliiseja tuli tänne. He kyselevät sinua.

 

Kolmastoista kuvaelma

Leo ja Katri palaavat niityltä kotiin.

KATRI. Istu valon viereen, minä sidon kätesi. Miksi aloit auttaa heitä?

LEO. Niittäminen on pikku homma. Mistä päin ammuttiin? Miltä suunnalta?

KATRI. Metsästä. Mustanlammen päästä. Hyvä kun kaikki rauhoittui nopeasti.

LEO. Olet kyllä rauhallinen! Mitä tämä merkitsee? Tarkoitatko sinä että pelloillamme ammutaan usein? Kerro totuus! Kerro!

KATRI. Välillä ammutaankin.

LEO. Välilläkö?

KATRI. Kuulemma ammuttiin pari kertaa...

LEO. Keneltä tämän kuulit? Milloin?

KATRI. Vangit eivät tohtineet kertoa ammunnasta.

LEO. Kaikki tietävät asiasta paitsi minä itse! Miksi näin on? Miksi isä on ollut vaiti?

KATRI. Isä oli poissa kun ammuttiin. Hän oli joka kerta matkoilla. Tosin tänään hän oli kotona...

LEO. Herranen aika! Joku meikäläinen huvittelee (Nauraa).

KATRI. Mitä nyt? Oletko kunnossa, Leo?

LEO. Kunnossa. Olen kunnossa. Tunsin jälleen olevani sodassa. Kyllä se oli hauskaa, sisareni! Joku tahtoi viedä heidän sielunsa!

KATRI. Olikohan... Entä jos viikatteenterä olisi satuttanut sinut?

LEO. Joku paskiainen oli voinut kaataa minut meidän omalla pellollamme! Kuvittele vain!

KATRI. Ampuja tahtoi tappaa vangit. Tämä on selvää.

LEO. Tervemenoa vangeille! Kutsu isä tänne. Asia ei ole leikinpaikka. Saamme kaikki selkäsaunaa, jos se pääsee poliisin tai leiripäällystön tietoon.

Miira ilmestyy. Hän katsahtaa Leoon ja ristii nopeasti silmänsä.

LEO. Kuka täällä?

MIIRA. Minä, Miira.

LEO. Kuulitko sinäkin ammuntaa?

MIIRA. En kuullut. Olin käynyt naapurissa. Naapurit toivat tilaamani tavarat kaupungista.

LEO. Etkö kuullut mitään?

MIIRA. En, en kuullut. Mitä tapahtui? Ei kai mitään pahaa tapahtunut?

LEO. Joku oli tappaa minut! Joku ampui venäläisiä metsästä.

MIIRA. Sotakarkuritko ovat sotaa leikkimässä? Vai mitä? Minne Katri meni? Mistä te juttelitte?

LEO. Voi ihmeitä! Ihmeitä! Minusta tuntuu, ettei kukaan teistä välitä mistään! Eikö se kiinnosta sinua?

MIIRA. Miksi yleensä menit vankien luokse?

LEO. Siksi kun asia kiinnostaa minua! Kiinnostaa kovastikin! Kuka on isäntä täällä, perkele?! Tahdon kysyä isältä mitä hän meinaa.

MIIRA. Rauhoitu. Sulo selvittää kaiken.

LEO. Minä itse selvitän kaiken! Minä itse! Äiti on oikeassa: hän on pehmeäluonteinen.

MIIRA. Hän on kovasti väsynyt. Olemme kaikki väsyneet. Siksi hän tuntuu välinpitämättömältä.

PAUSSI

LEO. Sinun äänensävysi on outo. Oletko muuttunut suuresti, Miira?

MIIRA. Muistatko millainen Miira oli ennen sotia?

LEO. Muistan hyvin. Muistelin sinua usein siellä rintamalla.

MIIRA. Olit poissa kolmen vuoden ajan... Muisteli minua. Miksi muistelitkin?

LEO. Ethän ole tullut paksuksi ja rumaksi?

MIIRA. Ei täällä ollut lihoamista. Olen sellainen kuin olin aikaisemmin. Akka parhaimmillaan.

LEO. Onko rintasi yhtä korkea kuin ennenkin?

MIIRA. Juuri yhtä korkea.

LEO. Hierotko samoin oikeaa korvannipukkaasi, kun muistelet jotain?

MIIRA. Samoin. Tosin en tahdo mitään muistella. Olen kyllästynyt menneessä olemiseen.

LEO. Sääli kun et ole saanut lapsia.

MIIRA. Tuli keskenmeno, kun sain tietää veljesi kuolemasta. Kärsin pahasti silloin. Keneltä muulta olisin saanut lapsia...

LEO. Emme tulleet toimeen hänen kanssaan. Rakastin kuitenkin häntä.

MIIRA. Minäkin rakastin häntä. Rakastin kovasti. Ketä muuta olisin rakastanut...

LEO. Kummallista... Tahdon nähdä kasvosi, kun puhut rakkaudesta.

MIIRA. Siinä on kasvoni.

Miira tulee Leon eteen. Leo koskettelee Miiran kasvoja.

LEO. Puhu.

MIIRA. Mitä puhuisin?

LEO. Puhu taas jotain rakkaudesta.

MIIRA. En. Minä en osaa noin vain puhua rakkaudesta.

LEO. Antaa olla.

PAUSSI

MIIRA. Lienee raskasta olla sokea sen jälkeen, kun on nähnyt auringon ja kuun, nähnyt kanoja aidalla, kaloja joenvedessä...

LEO. On! On! On se raskasta! Raskasta kun viha kuohuu sielussani. Tulin sokeaksi koska yritin viimeistä myöten, yritin kaikkien hyväksi, ja nämä muut uskalsivat perääntyä, uskalsivat antaa periksi. He eivät taistelleet viimeistä myöten meidän vihollisiamme vastaan! Tämä merkitsee että elämä petti minut.

MIIRA. Elämä petti kaikki meidät. Usko pois, minun on yhtä raskasta kuin sinunkin.

LEO. Totuus kuuluu äänestäsi.

MIIRA. Riittää jo. Miksi raatelemme sielunhaavoja... Mennään yhdessä kaupunkiin tänään? Siellä on tanssitkin.

LEO. Tansseihinko?

MIIRA. En pyydä sinua elokuviin. Tansseihin kyllä pyydän. Ethän ole mikään jalaton rampa. Sinun seurassasi passaa mennä tansseihin.

LEO. Niinkö? Jos otat minut kädestä kiinni ja minä olen näkevinääni, se passaa kyllä.

MIIRA. Pyydän että Venla hakee sinun pukusi vaatearkusta. Riittää jo sotilasasussa kulkeminen. Puku sopi hyvin sinulle ennen sotia.

LEO. Sain sen Vihtorilta aikoinaan.

MIIRA. Kaikki on punoutunut yhteen.

PAUSSI

LEO. Sinä siis lypsäät lehmiämme ja hoidat karjaamme nykyään...

MIIRA. Äitisi on vanha ja sairasjalkainen.

LEO. Ompeletko ja korjaatko myös vaatteita?

MIIRA. Keitän hilloakin.

LEO. Pidän herukkahillosta.

MIIRA. Et ole unohtanut entistä elämää.

LEO. Elämäni oli eheä ennen. Niin kuin pelto kyntämättä. Vako jakoi sen kahtia...

MIIRA. Ei se mitään. Ruis kasvaa ja haavat paranevat, kaikki kasvaa umpeen.

LEO. Uskotko tähän? Anna koskettelen kasvojasi vielä kerran.

Leo lähestyy Miiraa. Hän koskettelee Leon käsiä ja ohjaa ne omille kasvoilleen.

LEO. Mitä se on? Miksi kätesi haisevat ruudille?

MIIRA. Se on kesäheinän tuoksu.

LEO. Kätesi haisevat ruudille, Miira. Kyllä minä tunnen ruudinhajun.

PAUSSI

Miira yrittää vapauttaa kätensä. Leo ei päästä niitä ja hän tuijottaa sokeilla silmillään Miiraa.

LEO. Sinäkö se ammuit venäläisiä? Kerro, sinäkö? Tunnusta, tunnusta, Miira!

MIIRA. En! En minä ampunut! Päästä minut! Päästä! Teet kipeää minulle!

LEO. Miksi teit näin? Kuka käski sinua? Vastaa minulle! Olit voinut tappaa minut!

MIIRA. En voinut! Päästä minut! En minä! En minä tehnyt sitä!

Miira pääsee Leon käsistä. Hän seisoo syrjässä ja itkee.

LEO. Älä itke! Pyydän sinua, älä itke! He eivät ole kyyneltesi arvoisia.

MIIRA. Minun on kipeä! Kunhan tietäisit, kuinka on kipeä...

LEO. Anna anteeksi. Hermoni pettävät jo... Sinussa on paljon elämänvoimaa. Minun sydämeni reistailee. Se on väsynyt vihaan. Tahdon elää. Tahdon elää kuolemaa ajattelematta.

Leo tulee Miiran viereen ja ottaa hänet kiinni käsistään.

LEO. Älä vapise! Älä vapise! Ei ole helppo tappaa ihminen. Siihen on totuttava.

MIIRA. Halaa minua, Leo. Halaa vaan. Sääli minua, Leo!

Leo vetää Miiran syyliinsä ja halaa häntä. Laululehto. Miehen varjokuva erottuu öisen metsän taustasta. Hän istuu kivellä ja puhuu jotain. Hänen äänensä ei kuulu. Ei kuulu muuta kuin taivaanääni.

Pimennys.

 

Neljästoista kuvaelma

Andrei ja Luukka ovat tekemässä saunavihtoja metsänlaidassa. Välillä Vaska tuo lisää koivunoksia vihdoiksi.

LUUKKA. Vihdat ovat parhaita tähän aikaan. Koivunlehti on hyvää Petrin päivään saakka.

ANDREI. Muistatko, Luukka, kun kerroit omasta perheestäsi? Kerroit että isäsi oli ollut pappi.

LUUKKA. Jumalanpalvelija. Hänet ammuttiin. Minä luovuin hänestä. Niin, minä luovuin isästäni, Ontrei.

ANDREI. Ymmärrän...

LUUKKA. Mitä sinä ymmärtäisit, pennunressukka...

ANDREI. Kävitkö katsomassa isää töissä kirkossa?

LUUKKA. Töitä tehdään akan päällä. Jumalanpalveluksia toimitetaan kirkossa.

ANDREI. Komsomol kielsi meitä kirkossa käymästä.

LUUKKA. Miksi kyselet kirkkoasioita?

ANDREI. Tiedätkö miten kirkossa vihitään? Miten se tapahtuu?

PAUSSI

LUUKKA. Mitä meinaat, poikaseni? Taidat meinata pahaa...

ANDREI. Muistatko kun puhuit että minä olen hölmö?

LUUKKA. Onko mikään muuttunut?

ANDREI. Olit oikeassa silloin...

LUUKKA. Puhu jo suoraan.

ANDREI. Katri odottaa lasta.

LUUKKA. Voi jumaliste! Miten uskalsitkaan!

ANDREI. Miten... Miten... Siten...

LUUKKA. Oletko järjiltäsi? Sehän on sinulle surma! Surma! Voi mitä teitte! Aavistinkin pahaa! Aavistin pahaa...

ANDREI. Me karkaamme täältä Rutosiin.

LUUKKA. Miten niin Rutsiin? Tulitko hulluksi? Oletteko kaikki hulluja?

ANDREI. Sulo ehdotti Rutsiin lähtöä minulle. Muuta ulospääsyä ei ole olemassa. Ajattele itse.

LUUKKA. Sinun olisi pitänyt ajatella!

PAUSSI

ANDREI. Tuomitsetko minua? Tuomitsen kyllä itsekin. Olen ollut täällä puolentoista vuoden ajan. Enhän minä tahtonut mitään sellaista... Ikävöin kovasti omaa Nastjaani. Tein työtä yhdessä Nikolain kanssa. Sinut määrättiin tänne hänen kuolemansa jälkeen. Olimme metsätöissä kerran syksyllä. Nikolai keitti sieniä syötäväksi. Saimme pahan sienimyrkytyksen. Nikolai kuoli samana päivänä ja Katri pelasti minut henkiin. Hän syötti minua lusikalla juuri kuin pikkulasta. Isä oli opettanut suutarintyötä minulle. Suutaroin kengät Katrille kiitokseksi. Siitä se alkoi. Hän tuli itse luokseni joulun edellä. Hän hiipi sieluni sisälle. Juuri sydämeeni... Niin se sitten tapahtuikin. Aivan kuin itsestään. Itsestään... Tuomitsetko minua?

LUUKKA. Tuomitsen.

ANDREI. Oikein teetkin. Oikein. Minun ei olisi saanut olla heikko.

PAUSSI

LUUKKA. Heikko... Toisin sitä kutsutaan... Kuuntelen sinua ja muistelen omaa kurjaa elämääni. Rakkautta oli vähän siinä. Hätää ja verta oli liiaksikin. Niinkin paljon etten toivoisi vihollisellekaan. Viholliselle. Ethän sinä ole vihollinen. Olen kiintynyt sinuun kuin omaan poikaani. Miksi tahdot lyödä puukon sydämeeni, poikaseni?

ANDREI. Olenko minä petturi, Luukka?

LUUKKA. Olet idiootti. Se on eri asia. Käsitätkö tämän?

ANDREI. Käsitän.

LUUKKA. Taisit olla vapaaehtoisia...

ANDREI. Niin olinkin.

LUUKKA. Lähdit puolustamaan Synnyinmaata kenenkään käskemättä. Tämä maksaa paljonkin.

ANDREI. Usko, Luukka, että sielussani kuohuu! Vihaan itseäni siitä, että elämä elpyi minussa, että kaikki tapahtui niin äkkiä, että unohdin kaiken, että olen tahtonut elää.

LUUKKA. Kuka ei tahtoisi elää.

ANDREI. Olin itse jo tapettu. Minut heitettiin monttuun jossa oli kuolleiden ruumiita ja alettiin kaivaa monttua umpi. Äkkiä toivuin henkiin. Multaa oli suussa ja nenässä! Huusin pelastusta minkä jaksoin! Minut nostettiin montusta ylös. Näen tätä unissa. Näen koko ajan.

LUUKKA. Kukaan ei pelasta sinua, jos vain päätät karata. Olet elossa ja järjissäsi. Kun karkaat, karkaat kuin hautaan. Tiedä tämä.

ANDREI. Tiedän.

LUUKKA. En ole kuullut mitään karkupuheita. Et ole puhunut sellaista minulle. Onko selvää?

ANDREI. On.

PAUSSI

LUUKKA. Mutta mitä puhuit vihille menosta, hupakko?

ANDREI. Hänen on raskaampaa kuin minun. Hän sanoi minulle: tahdon että käymme vihillä ennen kuin minä synnytän. Tahdon että annamme valan toisillemme Jumalan edessä.

LUUKKA. Voi sua, poika parka. Kenelle kirkkovalasi osoitat, pakana?

ANDREI. Kerro miten se tapahtuu.

LUUKKA. Mitä varten? Ethän suinkaan meinaa käydä vihillä kirkossa?

ANDREI. Käymme vihillä metsässä. Laululehdossa. Heillä on pyhä lehto, siellä on pyhä kivikin.

LUUKKA. Jumala ei suvaitse idoleita.

ANDREI. Onko Jumala ihmisonnea vastaan?

LUUKKA. Jumala ei ole vastaan. Sodan saivare turmelee ihmisonnea.

Vaska rientää paikalle.

VASKA. Hei, miehet! Kuollut laskuvarjomies on metsässä! Roikkuu puusta kiinni!

LUUKKA. Älä huuda! Missä metsässä?

VASKA. Juuri suonlaidassa. Olin hakkaamassa koivunoksia ja huomasin että mies roikkuu olkahihnojen varassa männynoksista kiinni. Eloton mies.

ANDREI. Onko se meikäläinen?

VASKA. Toppatakkinen taisi olla. Minä kun riensin suoraa tietä luoksenne.

LUUKKA. Suomalaiset eivät käytä toppatakkeja. Meikäläinen laskuvarjomies hän taisi olla. Ukkonen oli viime yöllä, siksi lentokoneen ääntä ei kuultukaan.

VASKA. Mitä teemme, miehet?

LUUKKA (Andreille) Jää tänne. Mene paremmin tienvarteen. Vihellä kovasti, jos joku sattuu tulemaan. Keksi mitä keksit älä vain päästä ketään tieltä metsän puolelle. Me käymme katsomassa. Ymmärsitkö?

ANDREI. Ymmärsin.

LUUKKA. (Vaskalle) Missä on sinun kirves?

VASKA. Jäi metsään.

LUUKKA. Mennään sitten.

Vaska ja Luukka lähtevät. Yllättäen Unto tulee metsäaholle.

UNTO. Kuka olet?

ANDREI. Ontrei.

UNTO. En tunne sellaisia. Nyt on kyllä paras vihta-aika.

ANDREI. Vihtoja täällä tehdäänkin.

UNTO. Onko sota loppunut, poikaseni?

ANDREI. Ei ole.

UNTO. Oletko muukalainen?

ANDREI. Olen sotavanki. Karjalainen. Kotoisin Karjalasta.

UNTO. Et ole karjalaisen näköinen. He ovat riskejä miehiä. Olin uittohommissa karjalaisten kanssa. Tunnetko minut?

ANDREI. Tunnen kyllä. Olet vaari. Asut Sulo-isännän talossa.

UNTO. Olen vaari. Asun Sulo-isännän talossa... Mitä sinä täällä teet, sotavanki?

ANDREI. Olen niin vain...

UNTO. Ei sinulla tekemistä täällä. Painu vaan kotiin. Venäjälle. Painu jo, painu. (Hoputtaa Andreita selkään)

ANDREI. En pääse täältä pois. Minua ei päästetä täältä. Minun pitää olla täällä.

UNTO. Kuka pidättelee sinua? Karjalaisia on aina täällä liikkunut eikä kukaan heitä pidätellyt. Ei koskaan.

ANDREI. Nyt on sota.

UNTO. Sota. Sota Stalinia vastaan. Oletko Stalin?

ANDREI. En ole.

UNTO. Kenen puolesta olet?

ANDREI. Olen Stalinin puolesta, Synnyinmaan puolesta.

UNTO. Oletko Stalinin sijasta täällä? Niinkö? Tiedätkö mitä se Synnyinmaa on? Nämä vihdat, tämä pelto ovatkin Synnyinmaa. Kaikki tämä on minun omaani! Olen herra täällä. Lähde pois!

ANDREI. Minun ei saa lähteä. Minun pitää olla täällä.

UNTO. Hullu oletkin! Minä suojaudun täällä. Suojaudun akoilta jotka eivät anna minun laulaa runoja rauhassa. Suojaudunkin heistä tuohon metsikköön.

ANDREI. Ei, ei. Olemme paremmin täällä.

UNTO. Etkö pelkää minua? Etkö pelkää? Istu sitten vierelleni. Kuuntele. Sitten lähdet rauhassa Luojan siunaamana.

Unto istuutuu tuomalleen pikkupenkille ja istuttaa Andrein vierelleen. Hän ottaa Andrein kädestä kiinni. Sulo ja Venla tulevat.

VENLA. Hän löytyi! Oli taas mennyt pakoon.

SULO. Olisit vahtinut paremmin häntä, senkin avosuu!

VENLA. Enhän voi sitoa häntä kiinni. Mennään kotiin, isä.

UNTO. Älä häiritse minua, akka! Etkö näe että laulamme runoja täällä! Olen vaari. Asun täällä. Hän on karjalainen. Ketä te olette? Oletteko suomalaisia?

SULO (Andreille) Päästä hänet. Miksi tartuit hänestä kiinni?

ANDREI. Enhän minä tarttunut...

VENLA. Päästä hänet, isä. Laitoin kotikaljaa sinulle. Mennään jo.

UNTO. Hyvä akka oletkin, kun tiedät että pidän kaljasta. Anna kalja. Missä se kalja on?

VENLA. Kun mennään mäkeen, saat sitten kaljasi.

UNTO. Saata minut, saata. Olen vieras täällä enkä tunne teidän teitänne.

SULO. Tulen teidän perässä.

UNTO. Painu kotiin, poika. Äläkä ota minun vihtojani! Täällä on Synnyinmaani! Minun Synnyinmaani!

Venla ja Unto lähtevät.

SULO. Missä miehet ovat?

ANDREI. Metsässä. Vihtaoksia hakkaamassa. Pian he tulevat.

SULO. Paikkakunnalla puhutaan että päästin teidät vapaalle jalalle. Mitä sanotkin?

PAUSSI

SULO. Ei sinulla sanottavaa... Kunhan he tietäisivät mitä olen aiheuttanut. Kunhan he tietäisivät... Päätä jo. Ja tiedä että olen valmis kaikkeen tyttäreni hyväksi. Juuri kaikkeen.

Sulo lähtee pois. Vaska ja Luukka tulevat metsästä.

VASKA. Miksi et viheltänyt? Olisimme joutuneet kiinni.

ANDREI. Ukko tuli kuin kummitus. Sitten nämä tulivat... En ehtinyt antaa merkkiä. No mitä siellä?

VASKA. Nainen. Kuollut desanttinainen.

LUUKKA. Hän ei osannut suunnitella hyppyä. Laskuvarjo ei avautunut ajoissa. Isku repi hänen sisuksensa.

VASKA. Eikö meillä ole enää miehiä, kun akkoja laitetaan desanteiksi?

Hän huomaa Luukan vimmastuneen katseen ja vaikenee.

LUUKKA. Nuori tyttö vielä. Ehkä kaksikymmentäviisivuotias. Hänellä oli passi mukanaan.

ANDREI. Verta kuivui paperiin. Passi on suomalainen.

VASKA. Millainen sen pitäisi olla?! Hänhän lähti suomalaisten selustaan.

ANDREI. Hänen olisi pitänyt sulautua täkäläiseen väestöön.

VASKA. Sulautua! Täällä ei ole kuin viisi maatilaa. Kerrassaan tyhmää.

LUUKKA. Älä soita suuta! Häntä ei huomattu, kun laskuvarjo ei avautunut.

VASKA. Hyvä kun koiria ei ollut liikkeellä eivätkä metsäeläimet päässeet ruumiin kimppuun.

ANDREI. Eihän täällä suolla liikuta.

LUUKKA. Otimme hänet puusta pois ja heittelimme oksia ruumiin päälle.

VASKA. Hänet pitää haudata. Saattaa hautaan. Etteivät konnat häpäise ruumista.

LUUKKA. Hänellä oli kartta, kompassi, kaksi nagania, kaksi käsikranaattia, muonaa ja rahaa.

VASKA. Kaikki tämä pitää kätkeä eri kätköihin. Ruoka pitää syödä, jottei se pilaannu.

LUUKKA. Vaikene jo!

ANDREI. Olkaa hiljaa! Hiljaa!

LUUKKA (Andreille) Seiso siellä ja katsele tarkkaan!

Luukka levittää kartan. Hän ja Andrei kumartuvat sitä katselemaan.

LUUKKA. Hyvä kartta. Tarkka. Myös leirimme on merkattu siihen.

ANDREI. Ehkä hän ei ollut yksin. Häntä ei voitu lähettää yksin.

VASKA. Olisiko toinen tiedustelija joutunut kiinni?

LUUKKA. Suomalaiset olisivat haravoineet koko metsän läpi, jos toinen tiedustelija olisi olemassa.

ANDREI. Miksi tyttö käskettiin tänne syrjäkorpeen?

VASKA. Sinut täältä pelastamaan.

ANDREI. Älä virnuile.

LUUKKA. Mene tiedä... Tuossa on rautatie. Tuossa mikä lie merkki...

ANDREI. Isäntä puhui että kenraalihuvila olisi jossain siellä päin.

LUUKKA. Emme tiedä hänen tehtävästään. Sääli tyttöä.

ANDREI. Emme tiedä hänen nimeäkään.

VASKA. Luulen että hän oli Valja. Tämä nimi sopii hoikille. Hänet pitää saattaa hautaan.

LUUKKA. Luoja rauhoittakoon hänen sielunsa.

VASKA. Oikein. Rauha hänen sielulleen.

PAUSSI

ANDREI. Karttaa ei saa ottaa mukaan.

LUUKKA. Kartta on kallisarvoinen lahja meille. Nyt tiedämme missä olemme ja minne täältä pääsee.

VASKA. Pääsee... Karkuunpääsyäkö tarkoitat?

LUUKKA. Pääsemme omiemme luo. Ase kädessä.

VASKA. Olet jo järjiltäsi. Täältä on rintamalle kuukauden ryömimismatka. Joudumme kiinni.

ANDREI. Oikotie kulkee soiden kautta.

LUUKKA. Emme ryömi vaan kuljemme ase kädessä. Pääsemme rintamalle kun tulemme takaisin ase kädessä. Sota ei lopu huomenna. Pääsemme vielä sotaan.

ANDREI. Täältä on tuhat virstaa Berliiniin.

LUUKKA. Juuri, Ontrei!

VASKA. Älä yritä mukaan, stahanovilainen. Et sovi meidän porukkaamme! Mitä luulet, Luukka?

LUUKKA. Hän itse päättäköön. Eiväthän suomalaiset akat odota lapsia meiltä.

VASKA. Lapsiako? Mitä lapsia?

LUUKKA. Pian tuodaan soppaa. Nyt on kiire. Jäät tänne, Ontrei.

VASKA. Vahdi kunnolla! Muuten revin munat sinulta!

LUUKKA. Mennään nopeasti.

VASKA. Sääli kun ei ole lapiota.

LUUKKA. Ja muistakaa miehet: suu lukkoon! Ettei edes...

VASKA. Tottelen, toveri komentaja.

ANDREI. En ole kuullut tällaista pitkään.

VASKA. Pyydä kunnolla, niin kuulet muutakin.

Pimennys.

 

Viidestoista kuvaelma

Ilta isännän talossa.

KATRI. Etkö muista minua, ukki-hyvä? Katri minä olen.

UNTO. Muistan sinut, tyttöseni. Keitit puuroa minulle.

KATRI. Keitän puuroa kaikille. Syö, ole hyvä. Olitko taas karannut?

UNTO. Kävin laskemassa koivuja. Sitten tapasin Stalinin metsässä. Hän teeskenteli karjalaista ja teki saunavihtoja metsänlaidassa. Ajoin hänet täältä pois.

KATRI. Käy vain istumaan, ukki.

Miira tulee.

UNTO. Miksi vatsasi kasvaa? Ruoastako vai miehestäkö?

KATRI. Puurosta. Puurosta, vaari-hyvä.

MIIRA. Tahdotko että koko kotikunnan väki puhuisi jo sinusta?

KATRI. Jätä minut rauhaan!

MIIRA. Suotta vastaanhagoittelet. Sinun on pakko päästä irti lapsesta.

KATRI. Pääse irti omistasi.

MIIRA. Niinkö nyt tyttö puhuu...

KATRI. Jättäkää minut rauhaan. Muuten poltan talon. Tapan lehmät ja tapan itseni.

MIIRA. Olet jo sekaisin.

KATRI. Niin olenkin. Kaikki on sekaisin. Puut puhuivat minulle aikaisemmin. Nyt puut ovat vaiti. Kuulen puuronääntä, mutta puut ovat vaiti. Ne ovat pelästyneet.

MIIRA. Alistu jo. Pyydä synti anteeksi vanhemmiltasi ja pääse eroon synninhedelmästä.

KATRI. Minulla on puukko mukana. Katso! Älä koske minua, Miira! Sano muillekin että saisin olla rauhassa.

MIIRA. Olet isäsi tytär.

KATRI. Sano heille etten minä anna periksi.

MIIRA. Julistatko sodan vanhemmillesi? Oletko järjissäsi?

UNTO. Sodassa ei anneta periksi! Muuten sodassa menehtyy. En muista muuta kuin sotaa. Sota jatkuu, jatkuu, jatkuu...

KATRI. En annakaan periksi!

MIIRA. He eivät anna periksi, sinä et anna periksi... Olen kyllästynyt teihin!

KATRI. Olet samanlainen kuin kaikki muut. Olin pitänyt sinusta...

MIIRA. Millainen nimittäin?

KATRI. Ilkeä ja inhottava.

UNTO. Linnut eivät laula sodan aikaan. Ruoho ei kasva ja elukatkin kääntävät kuonoa meille sodan aikaan.

MIIRA. Nuorempana luulin että olen oman elämäni rouva, että kaikki järjestyy tahtomani mukaan. Sinä luulet samoin. Se on pötyä! Pötyä! Kohtaloa ei pääse pakoon. Kohtalo tavoittaa ja tukahduttaa.

KATRI. Pääsen pakoon! Pakenen! Lähden täältä pois! Saatte nähdä että pakenen!

UNTO. Karkaa, karkaa kunnes veri kuohuu suonissasi.

MIIRA. Kuristan säälintuntoni ja teen ilmoituksen sinusta. On se parempi että joudut vastuuseen viranomaisten kuin veljesi edessä. Hän saa tietää kaiken ennemmin tai myöhemmin. Käsitätkö tämän?

KATRI. Antaa olla. Tämä ei kuulu hänelle. Ei sinullekaan!

MIIRA. Se kuuluu minulle!

UNTO. Tämä akka petti minut. Hän lupasi kotikaljaa minulle eikä antanut sitä. Missä se kalja on?

Leila ilmestyy.

LEILA. Hyvää iltaa, kaunottaret. Sulo käski että tulisin tänne, niin karjalainen suutari ottaa mitat jalastani.

MIIRA. Isäntä on matkoilla eikä suutari palvele enää ketään.

LEILA. Oletko päässyt emännäksi täällä, Miira?

KATRI. Tulkaa sisälle. Käyn kutsumassa hänet tänne. Ukki-hyvä, mennään, niin saatan sinut huoneeseen.

Katri ja Unto poistuvat.

LEILA. Teidän kaunis neiti on käynyt metsässä öisin.

MIIRA. Älä puhu kun et tiedä.

LEILA. Se on näköjään tehnyt hyvää hänelle. Sinä kuihdut kokonaan, ellet löydä miestä itsellesi.

MIIRA. Mistä se mies löytyisi? Enhän mene muhinoimaan sotavankien kanssa.

LEILA. Kukin päättää itse muhinoinnistaan. Tärkeintä on että tottelee sydämen käskyä. Sydän ei petä ihmistä.

MIIRA. Mitä oikein puhutkaan! Oletko jo järjiltäsi, Leila? Sota on menossa. Sota!

LEILA. Sota loppuu ennemmin tai myöhemmin. Kaikki unohtuu, rauhoittuu. Morsiamia kositaan sitten rajan takaa niin kuin ennenkin kosittiin. Kaikki rauhoittuu, kaikki palaa entiselleen.

MIIRA. Hävettää kuunnella moisia puheitasi.

LEILA. Naisen on oltava viisas: mehän olemme elämää. Mitä maailma on? Maailma on meitä. Lapseton nainen on maito. Äitinainen on maitoruukku.

MIIRA. Maitoruukku puukko kädessä...

LEILA. Sovitte hyvin yhteen Leon kanssa. Synnytä lapsi hänelle.

MIIRA. Kuka? Minäkö?

LEILA. En nyt suinkaan minä. Minun on jo myöhäistä. (Nauraa)

MIIRA. Itku pitkästä ilosta...

LEILA. En minä pahoja neuvo. Silmäni on tarkka. Synnytä lapsi!

Andrei ja Katri tulevat sisälle.

ANDREI. Hyvää iltaa.

LEILA. Hyvää iltaa, poika. Kaikki paikkakunnan akat saivat uudet kengät sinulta. Minä kuljen yhä kuluneissa kenkärisoissa.

Andrei käy istumaan ja ottaa esille suutarinvälineensä.Leila riisuu jalkineet ja asettaa jalkansa jakkaralle. Katri ja Miira seuraavat syrjästä Ontrein tekemisiä. Välillä he vilkaisevat toisiaan.

LEILA. Venäläinen kauppias oli mieltynyt minuun Tampereella ennen ensimmäistä maailmansotaa. Hän oli upea mies! Hän meinasi viedä minut Ranskaan, ja minä hölmö pelästyin. Olemme me suomalaiset turhan vauhkoja.

MIIRA. Eikö hän itse pelännyt?

LEILA. Ei. Venäjän pojat ovat uhkarohkeita. Puhunko totta?

ANDREI. Totta puhuttekin.

LEILA. Miksi tuijotat maahan? Katsahtaisit edes minun hameen alle. Olen vielä siinä iässä... Älä, poika, kutita minua! Älä kutita!

Leila purskahtaa naurun. Hän nauraa yhä kovemmin ja kovemmin.

 

Kuudestoista kuvaelma

Luukka on nikkaroimassa. Vaska liikkuu hermostuneesti pitkin latoa.

VASKA. Ei tämä hyvältä näytä. Mitä nyt on tekeillä? Minne hänet kutsuttiin näin yönselkään?

PAUSSI

VASKA. Meidän isäntä saa kunnon löylyt, kun me päästään pakoon täältä. Ampuvatko he omiaan? Meillä mies joutuisi varmastikin seinää vasten.

LUUKKA. Mitä se sinulle kuuluu?

VASKA. En tiedä mitä miehiä olet. Välillä puhut Jumalasta ja säälintunteesta, välillä et huoli kenestäkään.

LUUKKA. He ovat hyviä, tavallisia ihmisiä.

VASKA. Emme mekään ole eriskummallisia.

LUUKKA. Olemme vaan olleet ampumahaudoissa vastakkain.

VASKA. Veisaat niiden poliittisten tavoin. Oletko sattumalta Stalinia vastaan, Luukka?

LUUKKA. Oletko itse?

VASKA. Olin ollut muusta hyvästä vankileirillä kotimaassa. Tiedätkö tämän?

PAUSSI

VASKA. Saatko koskaan oman työsi valmiiksi?

LUUKKA. Oletko itse valmis?

VASKA. Kyllä olen valmis. En vaan luota turhaan näihin paskasuksiisi.

LUUKKA. Emme pärjää ilman suosuksia. Sovittele tämä.

VASKA. Kolme suksea on kätkössä pensaikossa. Tämä on neljäs. Jalkoja on kuusi.

LUUKKA. Karkurit tarvitsevat sadan prosentin valmiutta. Sadan prosentin. Ymmärrätkö? Muuten emme pääse meikäläisten luokse. Muuten menehdymme.

VASKA. Sadan... Kahdensadan... En juuri ymmärrä. Riittää jo arvoitukset. Lähdemmekö kahdestamme?

LUUKKA. En tiedä. En ole vielä päättänyt...

VASKA. Kuka sitten tietää?

LUUKKA. Isäntä on suostutellut Ontreita lähtemään Ruotsiin.

VASKA. Isäntäkö? Ruotsiin? Oletko tolaltasi, Luukka?

LUUKKA. Meillä ei ole suostuttelijoita.

VASKA. Vai että sillä lailla... Hän kusetti kunnolla heidät.

LUUKKA. Se oli juuri muuta.

VASKA. Joudumme mekin kuseeseen, jos hän ehtii karata täältä meitä ennemmin.

LUUKKA. Missä hän viipyy...

VASKA. Miksi olet ollut vaiti! Voimme joutua seinää vasten...

LUUKKA. Niin voimmekin.

VASKA. Jos hän ei ole vielä karannut, pakotamme hänet meidän mukaan. Jos hän ei tahdo lähteä, lopetamme hänet! Tapamme konnan ja sillä siisti! 

LUUKKA. Sinäkö hänet tapat?

VASKA. Korkea-arvoisempana sovit paremmin tähän toimeen.

LUUKKA. Hän rakastaa tyttöä. Rakastaa kovasti. Emme mahda mitään sille, että hän on pihkaantunut akkaan. Akka on akka kaikkialla.

VASKA. On sitä muutakin tässä maailmassa.

LUUKKA. Mitä tarkoitat?

VASKA. Tiedät kyllä mitä tarkoitan.

LUUKKA. Ihminen voi unohtaa valan, unohtaa velvollisuuden. Ihminen voi unohtaa kaiken.

VASKA. Pitää päästä täältä karkuun. Karkuun heti paikalla! Emme saa jäädä tänne! Lähdetään jo!

LUUKKA. Rauhoitu, Näppy! Jos hän on petturi ja vihollinen, olemme jo kuseessa. Olemme vainajia jo...

VASKA. Sitä minäkin! Puhuinhan sinulle että hän on huora! Olisi pitänyt kuristaa hänet!

LUUKKA. Älä huuda!

VASKA. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Olemmeko ansassa? Olemmeko...

Andrei astuu sisälle. Hän laittaa suutarinvälineensä nurkkaan.

VASKA. Ylititkö työnormin, stahanovilainen?

ANDREI. Lähdemmekö yöllä vai aamulla?

VASKA. Minne?

ANDREI. Älä pelleile.

VASKA. Oma lehmäsi on pian poikimassa.

ANDREI. Ei sillä väliä. Päätän itse omista asioistani.

VASKA. Onko ehkä muita päättämässä?

ANDREI. Ei ole. Päätän itse. Katsokaa, minä sain takin, vyön ja lippalakin. Suomalaiset voivat luulla minut heikäläisekseen, jos jotain...

LUUKKA. Mitä jotain?

PAUSSI

ANDREI. Miksi tuijotatte? Mitä minun pitäisi tehdä?

Luukka ja Vaska katselevat toisiaan.

LUUKKA. Ei juuri mitään. Odota meitä täällä. Käymme kätköllä, valmistelemme kaiken. Tulemme sitten sinut hakemaan.

VASKA. Jos se fasisti tulee tänne, sinun, Ontrei, pitää tappaa hänet. Olette vaan kuulemma sukua toisillenne. Vai mitä?

ANDREI. Eipä mitään! Toivo otti hänet mukaan kaupunkiin. Tuskin he tulevat takaisin tänään.

VASKA. Konnaa onnisti. Olisitko muuten kuristanut paljain käsin hänet. Olisitko?

ANDREI. Tarpeen tullen olisinkin. Älä epäile tätä, Näppy! Äläkä härnää minua stahanovilaiseksi.

VASKA. Oletpas sinä hermostunut. Minkä takia hermostut?

ANDREI. Luukka, käske hänet vaikenemaan!

VASKA (Luukalle) No mitä? Oletko valmis? Pitää jo lähteä!

LUUKKA. Nyt on aika lähteä…

VASKA. Mennään jo, Luukka!

Katri tulee ladon sisälle.

VASKA. Siinä sitä ollaan...

PAUSSI

VASKA. Mitä hän tahtoo?

ANDREI. Mitä nyt, Katri? Miksi tulit tänne?

KATRI. En tullut luoksesi. Tulin pyytämään apua heiltä.

VASKA. Mitä?

LUUKKA. Apua meiltäkö?

ANDREI. Sinun ei saa olla täällä, Katri. Mene pois!

LUUKKA. Odota. Millä auttaisimme sinua?

KATRI. Teidän ei pidä vihata häntä minun takiani. Hän ei tahdo pelastaa itseään, vaan minut. Hän tahtoo pelastaa minun lapseni. Te olette sotilaita ja ajattelette toisin, samoin kuin myös veljeni ajattelee. Emme tiedä mitään toisistamme. Kun

te olette osanen hänen kotimaataan, en saa pyytää apua muilta teiltä. En tunne Venäjän maata enkä saa pyytää apua siltä. Olette antaneet verta omalle kotimaalle. Ehkä kotimaanne uskoo tai ainakin kuulee, jos sanotte että hän on syytön.

ANDREI. Lähde pois, Katri!

VASKA. Senkin puolestapuhuja.

LUUKKA. Vaikene, Näppy. Antaa hänen puhua.

KATRI. Minäkin tahtoisin elvyttää kaikki ihmiset, jotka kuolivat sodassa. En voi kuitenkaan tehdä tätä. En osaa mitään rukouksia. En osaa muuta kuin synnyttää lapsen rakkaudesta. Ettehän te luule että lapsia syntyy vihasta.

PAUSSI

LUUKKA. Ei, emme me luule näin.

KATRI. Silloin teidän pitää antaa anteeksi hänelle.

LUUKKA. Vai että...

VASKA. Älä anna periksi, Luukka! Älä usko hänen puheitaan! Älä tottele häntä! Tämä on provokaatio. Akat vetoavat aina säälintunteeseen. Miksi hän on täällä, stahanovilainen? Mitä hän tahtoo? Menköön hän täältä pois!

ANDREI. Ette ole velkaa kenellekään. Minä lähden kanssanne. Tämä on päätetty asia.

VASKA. Miksi puhut meidän asioista hänen kuullen? Tietääkö hän kaiken?

ANDREI. Ei. Hän ei tiedä mitään. Hän ei ole meidän vihollinen. Uskokaa tähän.

Luukka saattaa Andrein syrjään. Vaska asettuu heidän viereensä.

LUUKKA. Puolen tunnin päästä saamme tietää, kuka on vihollinen ja kuka on ystävä. Nyt me lähdemme täältä. Ellet sinä tule kätkölle puolen tunnin päästä, eroavat tiemme ainiaaksi. Kuulitko, Ontrei? Ainiaaksi. Ainiaaksi. Aina kuolemaan asti.

ANDREI. Kuulin. Ymmärsin kaiken. Menkää vain.

Luukka ja Vaska katselevat toisiaan.

ANDREI. Luuletteko että olen petturi? Luuletteko?

Luukka on vaiti.

VASKA. Luulemme että meidät napataan kiinni heti metsänlaidassa.

LUUKKA. Me menemme jo. Päätä itse kenen kanssa olet. Näin on oikein, poikaseni. Hän ei lähde täältä muuten vain pois.

ANDREI. Tiedän tämän. Näin on.

VASKA. Älä kuse housuihin, stahanovilainen! Urheilemme mekin viimein vihdoin...

Luukka ja Vaska lähtevät pois.

KATRI. Eivätkö he usko sanojani? He eivät usko sinuun...

ANDREI. Älä tätä ajattele.

KATRI. Minne he lähtivät?

ANDREI. He... He unohtivat työkalut metsän, sinne meidän ahollemme. He tulevat pian takaisin.

KATRI. Mennään metsään. Mennään omalle ahollemme.

ANDREI. Minä en voi mennä.

KATRI. Jotain on tapahtunut. Tunnen tämän... Huomasin tämän ilmeestäsi siellä kotona, kun sinä juttelit Leilan kanssa.

ANDREI. Niin on, Katri. Jotain on tapahtunut…

KATRI. Tiedän että isäni on puhunut sinulle. Hän on vihainen. Kovin vihainen. Mutta hän tahtoo hyvää meille. Meidän pitää totella häntä. Se on hänen oma päätoksensä. Olen huolissani siitä, että Miira voi kertoa meistä Leolle. Hän lähti kaupunkiin. En tiedä miksi lähtikin. Olen huolissani. Olen kovin huolissani.

PAUSSI

KATRI. Miksi olet vaiti? Jos lähdemme matkalle huomisaamusta, pääsemme Haaparantaan lounasajan jälkeen. Otan rattaat. Matkalla piileskelet säkkien alla. Pääsemme rajasta yli. Siinä kaikki! Olemme vapaita! Olemme yhdessä aina. Haluathan tätä?

PAUSSI

ANDREI. Minä en voi...

KATRI. Jos emme lähde huomenna, joudumme odottamaan ensi viikon sunnuntaita. Viikossa tapahtuu vaikka mitä. Kuulemma saksalaiset ovat siirtäneet tuhansia sotilaitaan Ouluun.

PAUSSI

KATRI. Etkö rakasta minua enää?

ANDREI. Älä puhu tällaista.

KATRI. Mitä sinulle tapahtui?

ANDREI. Sieltä ei ole paluuta kotiin.

KATRI. Minä olen kotisi. Olen kaikki sinulle. Meitä on pian kolme. Eikö tämä riitä sinulle? Ethän luule että rakastaisin häntä enemmän kuin sinua? Meille syntyy poika. Tyttö oli ollut sinulla aikaisemmin. Nyt syntyy poika, ja hän on maailman kaunein.

ANDREI. Puhumme myöhemmin, puhumme huomenna, Katri. Sinä et saa jäädä tänne.

KATRI. Minä en pelkää enää ketään. En ketään enkä mitään. He saavat kaikki tulla tänne. Sanon heille: minä rakastan sinua enkä ikinä luovu sinusta!

Andrei katselee ikkunasta yöhön. Hän seisoo selin Katriin.

ANDREI. Täällä on yhtä ja toista tapahtunut... Sinun pitää tietää tämä. Minä olen päättänyt...

Laukaus kajahtaa. Andrei kaatuu maahan. Katri rientää hänen luokseen ja kumartuu hänen ylleen.

KATRI. Ontrei! Ontrei! Mitä nyt tapahtui?! Oletko haavoittunut? Oletko? Vastaa minulle! Voi, Luoja armias! Mitä tapahtuu, Luoja? Autakaa! Autakaa!

Ovi lennähtää auki. Miira seisoo kynnyksellä. Hänellä on karabiini.

 

Seitsemästoista kuvaelma

Karkurit tulevat metsäaholle.

LUUKKA. Olemme pian maalissa, Vasja. Konnat ajoivat meidät tänne kukkulalle. Taivas on enää edessämme.

VASKA. Hyvä. Taivaaseen passaa päästä. Äiti kielsi pikkupoikaa polttamasta, poika vaan ei totellut... Hiljaista. Päästiinkö eroon heistä...

VASKA. Mitä luulet: oliko se pelkkä sattuma vai pettikö Ontrei meidät?

LUUKKA. Hän ei pettänyt. Se oli tavallinen partio vaan. Suotta oli heilua tiellä.

VASKA. Stahanovilaista veteli. Nyt hän elää kärsii myös meidän puolestamme.

LUUKKA. Onko sinulla ammuttavaa?

Vaska pyörittää naganin rumpua.

VASKA. Ei ole. Entä sinulla?

LUUKKA. Samoin. Kaikki on jaeltu.

VASKA. Ontrei puhui että tahdoit ampua itsesi, ettet joutuisi vangiksi. Onko tämä totta?

LUUKKA. Sellaistakin sitä sattuu. Miten itse jouduit vangiksi?

VASKA. Minua lyötiin takaa kiväärinperällä päähän. Kyllä se sitten kismitti.

Outoa kuminaa kuuluu jostain ylhäältä. Metsä ja taivas ikään kuin juttelevat keskenään.

VASKA. Kuulitko? Ota kranaatti esille. Vieraat ovat jo tulossa.

LUUKKA. (Ottaa munakranaatin) Lähdetkö minun mukaan?

VASKA. Riittääkö se kahdelle miehelle?

LUUKKA. Jollemme hosu, saamme mukaan pari kolme vierastakin.

VASKA. Korkataan pullo kun on himo ryypätä.

Luukka pitää kranaattia ojennetussa kädessä. Vaska irrottaa renkaan. Luukka puristaa kranaatti.

LUUKKA. Oletko järjiltäsi?!

VASKA. Odota vähäsen. Anna minun rakastua.

Vaska sijoittaa renkaan sormeensa sormuksen tapaan.

LUUKKA. Mitä sinä nyt?

VASKA. Pääsin sodan kanssa kihloihin. Näin lopulta. Ei tee mieli kuolla poikamiehenä. Sota on kuin akka, joka saa muistaa minut.

LUUKKA. En minä heti luottanut sinuun, poikaseni. En luottanut…

VASKA. Älä suotta liikutu, Luukka. Sinun pitää olla tarkka. Ettei vain käsi värähtäisi ennen aikaa.

LUUKKA. Minun käteni ei suotta värähdä.

VASKA. Hoida homma kunnolla.

LUUKKA. Hiljaa!

Vaska ja Luukka kuuntelevat. Kumina voimistuu. Ketään ei ole kuitenkaan heidän ympärillään.

 

Kahdeksastoista kuvaelma

Miira istuu ladon kynnyksellä karabiini kädessä. Katri syleilee kuolleen Andrein ruumista. Sulo, Venla ja Leo ryntäävät latoon.

VENLA. Luoja armias! Armahda meitä syntisiä!

PAUSSI

LEO. Kuinka, orja, uskalsitkaan! Kuinka uskalsit edes ajatella häntä! Nyt saat vastata kaikesta! Kaikesta! Missä sinä olet?

PAUSSI

LEO. Kommarinarttukin on täällä! Kuristan kummankin!

VENLA. Älä koske heitä! Älä koske!

Venla pysäyttää Leon. Sulo ottaa aseen Miiralta.

LEO. Mitä te teette?! Mitä teette?! He raiskasivat teidän tyttärenne! He raatelivat minut! Olette pettureita! Mitä te teette!

SULO. Rauhoitu, Leo!

LEO. Sinä tiesit kaiken! Te tiesitte totuuden Katrista ja olitte vaan vaiti! Miksi olitte vaiti? Missä hän on? Minne hänet piilotitte? Miksi olette vaiti?

SULO. Hän on täällä.

PAUSSI

Leo (Tulee Andrein viereen). Kuka teki tämän?

PAUSSI

MIIRA. Minä tein.

LEO. Sinäkö? Et olisi saanut tehdä tätä! Et olisi saanut...

VENLA. Hän teki tämän, koska venäläiset ovat voittaneet.

LEO. Mitä? En usko! Ryssän propagandaa kaikki!

SULO. Se on totta, poikaseni. Kuulin radiosta äsken. Me hävisimme sodan. Suomi teki välirauhan ja kaikki sotavangit palautetaan Venäjälle.

LEO. Ei voi olla totta! Se on petos!

VENLA. Sinähän toivoit rauhaa! Rauha on koittanut!

LEO. Mutta millä hinnalla! Kuvitelkaa millä hinnalla!

Toivo astuu ladon sisälle.

TOIVO. Vai että sillä lailla... Eivät ne ryssät pääse karkuun. Heidät saadaan kiinni. Hyvä kun tein ilmoituksen heti ajoissa.

SULO. Painu hiiteen!

TOIVO. Yritin hyvää teille. Enkä suotta yrittänyt.

SULO. Painu hiiteen! Painu hiiteen minun talostani!

Toivo kiirehtii pois. Katri yrittää jaloilleen ja sortuu maahan. Hän ottaa muutaman askeleen ja sortuu jälleen.

KATRI. Äiti! Äiti! Auta minua, äiti!

 

Yhdeksästoista kuvaelma

Vaska ja Luukka seisovat yhä metsäkummun kukkulalla. Heidän ympärillään on hiljaista. Outo kumina jatkuu miesten pään yllä.

VASKA. Ei ketään.

LUUKKA. He menivät piiloon.

VASKA. Eivät menneet. He lähtivät täältä pois. Pois. Mutta miksi he lähtivät?

LUUKKA. En jaksa enää pitää kranaattia.

VASKA. Pidä se. Älä päästä käsistä.

LUUKKA. Mennään. Meillä ei ole tietä takaisin.

 

 

Esirippu